Rystö tapahtui 16. syyskuuta korukaupassa Hollywoodissa Floridassa.
Kaupan omistaja Christopher Petrillo kertoo varkaident tunkeutuneen liikkeeseen kattoluukun kautta. Saaliiksi varkaat saivat arvotavaraa noin 450 000 euron edestä.
Varkaat käyttivät apunaan isoa salkkua, joka sisälti 15 antennia. Ryöstäjät kytkivät salkut kaupan hälytysjärjestelmään, joka kytki pois liikkeen hälytykset. He olivat onnistuneet kytkemään myös kaupan valvontakamerat pois päältä.
Ryöstäjät luulivat olleen huomaamattomia, mutta toisin kävi. Kaupan ovikellon kamera ehti kuvata koko ryöstön ennen kuin varkaat huomasivat asian.
Videolta näet, kuinka hölmistyneet ryöstäjät tajuavat, kuinka heidän toimensa tallentuivat kameraan.
Toistaiseksi tekijöitä ei olla saatu kiinni, mutta paikallinen poliisi sai talteen ryöstäjien sormenjäkiä ja DNA:ta. Kaupanomistaja Petrillon mukaan on vain ajan kysymys, kun varkaat jäävät kiinni.