Podcast: SM-liigan playoffpelin kääntäneestä maalista paljastui räikeä rike: "Alkoi järjetön alamäki"
KalPan kirin jääkiekon SM-liigan pudotuspeliratkaisussa Vaasan Sportia käynnistäneestä kavennusmaalista paljastui viheltämättä jäänyt paitsio. Asian nosti esiin Kalju Corner -podcast.
Kuopiolaiset olivat sunnuntaina pelatussa pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toisessa osaottelussa jo 0–2-tappioasemassa kotijoukkue Sportia vastaan, kun Matyas Kantner iski kiekonriiston seurauksena kavennuksen ajassa 33.04.
Tilanteessa KalPa toimitti kiekon keskialueelta vastustajan päätyyn ja Juuso Mäenpää pääsi karvaamaan sen pois Sport-puolustukselta. Mäenpää syötti maalin eteen Oliver Kapaselle, joka puolestaan tarjoili Kantnerille avoimen maalintekopaikan keskelle.
Katso Kantnerin osuma jutun videolta!
Ennen osumaa Sport oli pitänyt kenttätapahtumia hallussaan ja vaasalaisyleisö eli vahvasti pelissä mukana. KalPan 1–2-kavennus aiheutti selvän järkytyksen isännille. Ennen erän loppua Tuomas Kiiskinen laukoi 2–2-tasoituksen ylivoimalla. Ottelu päättyi lopulta KalPan 4–2-voittoon, jolla kuopiolaiset etenivät puolivälieriin ja päättivät Sportin kauden otteluvoitoin 2–0.
Nyt käänteen tehnyt osuma on kuitenkin paljastunut räikeäksi paitsiomaaliksi. Asian nosti esiin Kalju Corner -podcast, jossa Ismo Lehkonen ruoti maalin merkitystä ottelulle.
– Huomasin pelin aikana sen, että kun kiekko heitettiin selustaan, niin ajattelin, että millä helvetillä noi pääsi noin nopeasti Sportin pakiston kimppuun. Ja sieltähän se katko tuli ja muutamalla siirrolla se oli maalin edessä ja kiekko pönttöön, Lehkonen kommentoi podcastissa.
– Ja siitä alkoi muuten Sportilla ihan järjetön alamäki, (joten) se oli aika käänteentekevä, selkeä paitsio, joka jäi viheltämättä. Momentum kääntyi juuri tuosta tilanteesta, kokenut kiekkovalmentaja arvioi.
KalPa kohtaa torstaina alkavassa puolivälieräsarjassa runkosarjan kakkosen, Tampereen Ilveksen.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää