Pohjois-Korea jatkoi ohjuskokeitaan – tältä näytti uudenlaisen ilmantorjuntaohjuksen laukaisu

Pohjois-Korea ohjus ilmatorjuntaohjus
Pohjois-Korean valtionmedia KCNA julkaisi kuvan uudenlaisen ilmatorjuntaohjuksen laukaisusta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 01.10.2021 05:31

MTV UUTISET – STT

Pohjois-Korea on testannut uutta kehittämäänsä ilmantorjuntaohjusta, kertoo diktatuurin valtionmedia.

Ohjus laukaistiin torstaina. Valtionmediassa kerrotaan, että siinä on käytetty uudenlaista teknologiaa.

Pohjois-Korea on laukaissut jo useita ohjuksia viimeisen kuukauden aikana. Aiemmin syyskuussa Pohjois-Korea testasi pitkän kantaman risteilyohjustaan, ja viimeksi tiistaina maa testasi hypersoonista ohjusta. Maan mukaan ohjus lensi yli viisinkertaisella äänennopeudella. Yhdysvallat tuomitsi tuoreeltaan Pohjois-Korean ohjuskokeen.

Pohjois-Korean viimeaikaiset ohjustestit on aiheuttanut kansainvälistä tyrmistystä. Torstaina Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi, että Pohjois-Korea on lisännyt "epävakautta ja turvattomuutta" äskettäisten asekokeiden myötä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Katso myös: Pohjois-Korea ampui massiivisen ohjuksen tavarajunan vaunusta pari viikkoa sitten – katso, kuinka ammus laukaistiin.

YK:n turvallisuusneuvoston on määrä keskustella tänään Pohjois-Korean tilanteesta. Hätäkokouksen järjestämistä olivat pyytäneet Yhdysvallat, Ranska ja Britannia.

YK:n turvallisuusneuvosto on aiemmin kieltänyt maata tekemästä ballististen ohjusten testejä. Ilmantorjuntaohjukset ovat paljon pienempiä kuin ballistiset ohjukset.

YK ja Yhdysvallat ovat asettaneet Pohjois-Korealle pakotteita maan ydin- ja rakettiohjelmien vuoksi. Kommunistimaa ei ole osoittanut mitään merkkejä testeistä luopumisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korea