Pohjois-Korea vahvistaa testanneensa torstaina uudentyyppistä mannertenvälistä ballistista ohjusta.
Pohjois-Korean valtionmedian mukaan maan johtaja Kim Jong-un oli valvomassa henkilökohtaisesti ohjuksen testilaukaisua.
Etelä-Korea ja Japani arvelivat jo torstaina ohjuksen lentoradan perusteella, että kyseessä mannertenvälinen ohjus. Etelä-Korea, Japani ja Yhdysvallat tuomitsivat laukaisun kovin sanoin.
Ohjus kävi Pohjois-Korean mukaan runsaan 6 200 kilometrin korkeudessa ja lensi reilun tuhannen kilometrin matkan ennen kuin putosi Japaninmereen.
Testattu ohjus oli uusi Hwasong-17-ohjus, jota ei aiemmin ollut testattu onnistuneesti.
Pohjois-Korea oli testannut edellisen kerran mannertenvälistä ballistista ohjusta marraskuussa 2017.
Pohjois-Korea pidättäytyi mannertenvälisten ohjusten testaamisesta Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trump aloitettua Pohjois-Korean kanssa diplomaattiset ponnistelut, jotka eivät johtaneet mihinkään.