Pohjois-Korea: Koe mannertenvälisellä ohjuksella oli onnistunut

Kim Jong-un joulukuu 2015
Kim Jong-Un joulukuussa 2015AFP / Lehtikuva
Julkaistu 04.07.2017 10:14

MTV UUTISET – STT

Pohjois-Korean ohjuskoe mannertenvälisellä ballistisella ohjuksella oli onnistunut, maan televisio on ilmoittanut.

Pohjois-Korea laukaisi aamulla ballistisen ohjuksen, joka lensi noin 900 kilometriä 40 minuutin ajan ennen putoamistaan Japaninmereen.

Koe, joka tehtiin Hwasong-14-ohjuksella Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin valvomana, on maalle tärkeä virstanpylväs, maan televisiossa ilmoitettiin.

Japanin puolustusministeriö arvioi Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen yltäneen 2 500 kilometrin korkeuteen.

Sekä Japani että Yhdysvallat ovat tuominneet teon.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat