Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaavan suoalue puhututtaa Iso-Britanniassa.
The Guardian-lehti kertoo, että brittiläis-amerikkalainen kaivosyhtiö Anglo American on palkannut Flora and Fauna International -nimisen hyväntekeväisyysjärjestön arvioimaan Suomessa sijaitsevan Viiankiaavan suoalueen ympäristöarvoa sekä mahdollisia kaivoshankkeita.
Viiankiaapa sijaitsee Sodankylässä ja on alueen edustavimpia aapasoita. Soidensuojelun perusohjelmaan kuuluva Viiankiaapa kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. Viiankiaavan alueella on tavattu kymmenen uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltua kasvilajia. Alueella on havaittu myös 90 lintulajia, joista 21 on luokiteltu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi.
Kaivosyhtiön tilaamaan tutkimukseen sisältyy arviointi siitä, olisiko maata mahdollista saada kompensaatioksi niistä kosteikoista, jotka ovat tuhoutuneet suurien platina-, nikkeli-, kupari- ja kultakairauksien vuoksi.
Suomalaiset järkyttyneitä
Alueen perinteisiä käyttömuotoja ovat muun muassa poronhoito. Alueella toimivat poronkasvattajat sekä luonnonsuojelijat ovat nostaneet asiasta äläkän. Lehden mukaan he kehottavat järjestön suojelijana toimivaa kuningatar Elisabetia, luontodokumentaristi sir David Attenborough'ta ja luonnon puolesta puhuvaa näyttelijä Stephen Fryta etäännyttämään itsensä kyseisestä hyväntekeväisyysjärjestöstä.
The Guardianin haastatteleman saamelaisporokasvattaja Jukka Kaaretkosken mukaan ympäristötuhot olisivat vakavia paikallisille poronkasvattajille, mikäli poraukset käynnistyisivät alueella.
– Monet nuoret poronkasvattajat pelkäävät, että menettävät elinkeinonsa. Kaivokset aiheuttavat liikennettä, ääntä ja vesien saastumista, hän kuvailee.
– Haluaisin kysyä kuningattarelta ja kaikilta niiltä julkkiksilta, jotka tukevat järjestöä, ovatko he täysin tietoisia siitä, mitä asiaa he oikeasti tukevat, Kaaretkoski lisää.
Guardian haastatteli myös Sodankylän kunnanvaltuutettua Riikka Karppista, joka tyrmää kaivossuunnitelmat.
– Mielestäni tämä on kolonialismia, koska isot kaivosyhtiöt tulevat tänne toisesta maasta, ja me olemme liian heikossa asemassa suojellaksemme kotimaatamme, Karppinen kuvailee.
Anglo American -kaivosyhtiö on lehden mukaan jo kairannut 180 reikää alueella – joista yli puolet suunnitellun suojelualueen sisällä. Poraukset ovat kuitenkin tällä hetkellä tauolla asiasta tehdyn valituksen vuoksi. Korkein oikeus käsittelee asiaa tulevana syksynä.
"Emme kannusta siihen"
The Guardian ei tavoittanut kaivosyhtiötä kommentoimaan asiaa. Sen sijaan Flora and Fauna -hyväntekeväisyysjärjestön yritys- ja biodiversiteettijohtaja Pippa Howard väittää, että järjestö vastustaa suojelualueiden kaivostoimintaa.
Järjestön mielestä Anglo American -yhtiö on sitoutunut ympäristöystävällisyyteen, mutta on myöntänyt, että järjestön ja kaivosyhtiön yhteistyössä on kieltämättä "maineriski".
– Me vastustamme kaivostoimintaa suojelluilla alueilla emmekä kannusta siihen. Mutta niissä paikoissa, joissa kairausta on paikallisten hallitusten hyväksymänä, on mielestämme tärkeää, että parhaimpia mahdollisia ympäristöystävällisiä metodeita käytetään, Howard muotoili.