Poika syntyi 13 reikää sydämessään – nyt hän on inspiroiva historiantekijä, joka sai Arnold Schwarzeneggerin toimimaan: "Todellinen mestari"
Kanadalainen Kyle Landi syntyi 13 reikää sydämessään ja Downin oireyhtymän kanssa. Hän ei ole kuitenkaan antanut vaikeuksien pysäyttää häntä, vaan inspiroi nykyään maailmaa kehonrakentajana.
13 reikää sydämessään syntyneellä Kyle Landilla oli Instagram-tilinsä mukaan vain pieni mahdollisuus selviytyä. Hän selviytyi, mutta fyysiset lähtökohdat urheilemiseen eivät myöskään olleet Downin oireyhtymä -kehityshäiriön myötä otolliset. Lihasjänteys ja lihasten kehitys ovat oireyhtymän myötä olleet lähes 50 prosenttia tavallista heikommat.
– Kylen on tehtävä töitä kaksi kertaa enemmän saavuttaakseen samat tulokset. Kylen työmoraali, urheilulle omistautuminen ja henki ovat vertaansa vailla, hänen Instagram-tilillään kirjoitetaan.
Landi on "osoittanut alusta alkaen, että hänellä on soturin sydän ja mestarin ajattelutapa". Omistautunut kanadalainen alkoi treenata äitinsä opastuksella seitsemän vanhana ja on sittemmin käyttänyt päivittäin tunteja treenaamiseensa. Landi on kertonut kehonrakennuksen muuttaneen hänen elämänsä – hän on samalla oppinut, mihin hän kykenee.
Nuori mies on pystynyt rakentamaan itselleen vahvat lihakset ja hän on tätä nykyä armoitetulla fysiikallaan maailman vaikuttavimpia kehonrakentajia, joilla on Downin oireyhtymä.
Kuuluisia bodareita ja fitnessvaikuttajia kuten Mamdouh "Big Ramy" Elssbiayn, Tristyn Leen ja Larry Wheelsin tavannut Landi on ehtinyt kiinnittää myös kaikkien aikojen tunnetuimman kehonrakentajan Arnold Schwarzeneggerin huomion. Schwarzenegger kutsui Landin keväällä tapaamaan hänet henkilökohtaisesti nimeään kantavan Arnold Classic -kilpailun yhteydessä, ja kaksikko poseerasi yhteiskuvassa.
Landista tuli keväällä lisäksi historian ensimmäinen kehonrakennuksessa kilpaillut kanadalainen, jolla on Downin oireyhtymä: hän osallistui huhtikuun alussa Pure Muscle + Fitness -mestaruuskilpailuun Mississaugassa.
– Arnold on saarnannut vuosia, että fitness on kaikille, ja tänä viikonloppuna Kyle osoitti, että se todella on. Onnittelut, Kyle, olet todellinen mestari ja inspiraatio meille kaikille, Arnold Sports Festivalin Instagram-tilillä kirjoitettiin huhtikuun alussa.
Schwarzenegger painoi julkaisun kommenttikenttään henkilökohtaiselta tililtään hausiemojin.
"Tämä hetki teki kaikesta sen arvoista"
Landin perhe julkaisi tämän Instagram-tilillä niin ikään voimakkaan viestin miehen ensimmäisen kilpailun jälkeen.
– Tämä matka ei ole ollut helppo. On ollut hetkiä, jotka ovat koetelleet häntä henkisesti ja fyysisesti. Tämä hetki tässä teki kaikesta sen arvoista. Kyle on inspiroinut minua ja miljoonia ihmisiä toimimaan paremmin. Olemaan parempi ja tekemään kovemmin töitä. Hän on tehnyt kaiken hymy huulillaan ja hän palaa vielä!
– Kiitos kaikille, että olette auttaneet perhettämme kasvattamaan mestarin! Olemme kaikki ylpeitä teistä, jotka rakastatte ja kannustatte meitä. Kyle on sankari ja roolimalli meille kaikille, ja me kaikki rakastamme häntä suuresti. Olemme ylpeitä sinusta, mestari. Ja olemme vasta alussa, tilillä kirjoitettiin.
158 000 seuraajaa
Landin Instagram-tilillä julkaistaan tiheästi materiaalia hänen salitreeneistään ja poseerauksistaan, ja hänellä on parhaillaan 158 000 seuraajaa.
– Treenaamme kovaa! Treenaamme intensiivisesti! Ja treenaamme raskaasti! yhden hiljattain julkaistun treenivideon yhteydessä kirjoitettiin.
Mihin tämä kanadalaismies vielä kehonrakennuksen saralla yltääkään?
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää