New Yorkin ehkä kuuluisin orava, Instagramista tuttu Peanut, on kuollut. Viranomaiset lopettivat Peanutin Yhdysvalloissa muutama päivä sen jälkeen, kun he olivat takavarikoineet sen omistajaltaan.
Sosiaalisessa mediassa on oltu surun murtamia, kun tieto satojen tuhansien vannoutuneiden fanien seuraaman julkkisoravan kuolemasta on levinnyt julkisuuteen.
New Yorkin osavaltion ympäristönsuojeluvirasto (DEC) teki keskiviikkona ratsian Peanut-oravan omistajan Mark Longon kotiin. Virasto oli saanut ihmisiltä valituksia eläimestä ja sen pitämisestä, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Longo pyysi viranomaisia palauttamaan Peanutin ja kirjoitti Instagramissa, että DEC:lle on "erityinen paikka helvetissä".
Pyynnöistä huolimatta viranomaiset eivät antaneet oravaa Longolle takaisin, vaan lopettivat sen, kun se oli purrut takavarikointiin osallistunutta virkamiestä.
DEC:n viranomaiset olivat lopettaneet Penutin ohella myös Fred-nimisen pesukarhun, jonka he olivat vieneet Longon kodista ratsian yhteydessä.
DEC:n lausunnon mukaan tutkinta Peanutin tapauksesta oli käynnistetty sen jälkeen, kun kansalaisilta oli tullut useita ilmoituksia, jotka koskivat raivotautia kantavien villieläinten mahdollisesti vaarallista säilytystä ja villieläinten laitonta pitämistä lemmikkeinä.
Lue myös: Ratkaiseeko Peanut USA:n vaalit?
Orava aiheutti liikenneruuhkan tunnelissa – autoletka seurasi kiltisti perässä
Oravat keksivät nokkelan tavan syödä pähkinöitä – "Näyttää todella hölmöltä"
30 000 ihmistä vaati palauttamista vetoomuksessa
Uutinen Peanutin kuolemasta tuli, kun sen palauttamista vaativa vetoomus oli kerännyt yli 30 000 allekirjoitusta.
Longo oli aiemmin sanonut keräävänsä myös rahaa oikeudenkäyntikuluja varten. Hänen perustamansa GoFundMe-sivusto oli saanut torstaihin mennessä lahjoituksina noin 13 500 dollaria ei noin 12 400 euroa.
Longo kertoi perjantaiaamuna viestissään, että koettelemuksesta oli tullut kauhea painajainen.
Longo julkaisi Peanutin kuoleman jälkeen myös DEC:n puhelinnumeron verkossa ja kehotti tukijoita soittamaan järjestöön ilmaistakseen tunteensa.
– Tämä ei saa olla viimeinen muisto Peanutsista, hän kirjoitti.
Longo kiitti vielä erillisessä Instagram-tarinassa faneja rakkaudesta ja tuesta, jota hänen perheensä oli saanut, ja pyysi lahjoituksia muiden "vapausfarmilla" olevien eläinten auttamiseksi.
Lue myös: Milla pelasti saaviin tippuneen oravanpoikasen hengen – muista tämä yksinkertainen kikka
Oravaemo oli jäänyt auton alle
Longo oli ottanut Peanutin luokseen seitsemän vuotta sitten nähtyään oravanpoikasen auton alle jääneen emonsa luona.
Hän oli aikonut huolehtia Peanutista sinne asti, kunnes se olisi tarpeeksi vahva elämään vapaana. Longo sanoi löytäneensä vapauttamansa eläimen kuitenkin jo seuraavana aamuna kuistiltaan ja sen hännästä puuttui pala.
Peanutilla oli Instagramissa yli puoli miljoonaa seuraajaa.
Tilillä on videoita Peanutista leikkimässä Longon kanssa ja "halailemassa" häntä, kiipeilemässä isäntänsä ylitse, pukeutumassa hattuihin ja syömässä vohveleita.