Alkuviikolla sataneet lumet nostavat tulvakorkeuksia entisestään.
Pohjois-Pohjanmaan joet ovat nousemassa tulvakorkeuksiin, kertoo vesi.fi-sivusto. Veden pintaa nostavat viikon lopulla lämpenevä sää ja mahdolliset vesisateet.
Sivuston mukaan ensi viikon tulvahuipusta ennustetaan Pyhäjoella ja Siikajoella huhtikuun puolivälin edellisiä huippuja suurempaa. Jääpadot saattavat aiheuttaa edelleen ongelmia Pyhäjoella, Siikajoella, Temmesjoella ja Kiiminkijoella.
Jääpadot olivat ongelma jo aiemmin muun muassa Kalajoella, missä huhtikuun tulvat olivat poikkeuksellisen voimakkaat. Jokien jääpeite on ollut paikoin tavallista paksumpi, ja liikkeelle lähtiessään jäät ovat muodostaneet jokiin patoja, jotka ovat puolestaan nostaneet veden pintaa.
Alkuviikolla satanut lumi nostaa sulaessaan myös etelä- ja lounaisrannikon jokien vedenpintaa. Todennäköisesti joet eivät kuitenkaan nouse aivan tulvalukemiin.
Kiiminkijoella ja Iijoella keskimääräisen suuruisia tulvahuippuja ennustetaan toukokuun alkupuolelle. Lapin suuret joet ovat huipussaan todennäköisesti vasta touko-kesäkuun vaihteessa.
Vuoden 1924 ennätys rikkoutumassa?
Järvi-Suomessa järvien pinnat ovat nousemassa selvästi tavanomaista korkeammalle. Vedenpinta pienissä järvissä ovat paikoin harvinaisen korkealla.
Etelä- ja Pohjois-Karjalassa joet ja järvet ovat monin paikoin nousseet tulvakorkeuksiin aikaisemmin kuin vuosikymmeniin. Mäntyharjun reitillä latvajärvi Kyyveden vedenpinta voi nousta toukokuun alkupuolen aikana lähelle vuoden 1924 korkeinta mitattua huippua, sivusto kertoo. Myös Pieliselle, Kallavedelle ja Saimaalle ennustetaan touko-kesäkuussa harvinaisen suurta kevättulvaa.
Pohjois-Savon ely-keskus kertoo, että Kallaveden pinnan ennustetaan nousevan noin 15–20 senttimetriä viime keväistä tulvaa korkeammalle. Tulvahuippu saavutetaan toukokuun puolenvälin jälkeen.
Useimmissa eteläisen Suomen järvissä aina Kainuuseen saakka vedenpinnat ovat ajankohtaan nähden korkealla, ja niiden ennustetaan nousevan toukokuun loppuun mennessä selvästi keskimääräisiä keväthuippuja korkeammalle.
Vesi.fi-sivuston mukaan vesitilanteen kehittymistä kannattaa seurata omalla rantakiinteistöllä. Ranta-alueilta kannattaa kerätä irtotavarat ja tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset.
Alimmat rantarakennelmat saattavat kastua ja kellareihin voi mennä vettä. Myös matalat rantatiet voivat jäädä tulvaveden alle.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää