Polanski katkaisee kaikki suhteensa Hollywoodiin

Roman Polanski
Roman PolanskiCopyright MTV3i/AP GraphicsBank 2003
Julkaistu 15.12.2005 14:09

Elokuvaohjaaja Roman Polanski katkaisee kaikki suhteensa Hollywoodiin. Oscarin hiljattain voittanut filmikonkari ilmoitti, että hän ei ohjaa jatkossa enää yhtään Hollywood-elokuvaa.

Polanski, 72, perusteli päätöstään Hollywoodin tuotosten tasolla. Unelmakaupungin elokuvahankkeita ohjaa Polanskin mukaan yksinkertainen sääntö: mitä lapsellisempi tarina, sitä helpompi sille on löytää rahoitus.

Puolalaissyntyinen ohjaaja ei pysty näkemään järkeä kahden vuoden työn kuluttamisessa filmiin, jonka ihmiset hänen mukaansa unohtavat viidessä minuutissa.

Polanski on asunut viimeiset 27 vuotta Pariisissa. Hänen yhteistyötään Hollywoodin suuntaan on haitannut jo pitkään se, että ohjaajasta on pysyvä pidätysmääräys Yhdysvalloissa. Polanskin epäiltiin syyllistyneen siellä 1970-luvun lopulla seksisuhteeseen alaikäisen kanssa.

Roman Polanski ei saapunut vuonna 2003 vastaanottamaan parhaan ohjaajan Oscar-palkintoa. Veteraani sai sen elokuvastaan Pianisti.

Tuoreimmat aiheesta

Roman Polanski