Ohjaaja Roman Polanski sai viimein sunnuntaina parhaan ohjaajan Oscarin, jolla hänet palkittiin maaliskuussa elokuvasta Pianisti. Polanski sai Oscarinsa Deauvillen elokuvajuhlilla Ranskassa näyttelijä Harrison Fordilta, joka otti palkinnon ystävänsä puolesta vastaan Oscar-seremoniassa.
Polanski, joka täytti viime kuussa 70 vuotta, lähti Yhdysvalloista vuonna 1977. Hän on yhä etsintäkuulutettu siellä raiskauksesta syytettynä, joten hän ei itse voinut osallistua Oscar-seremoniaan.
Polanski toimii tuomariston puheenjohtajana 29. kertaa järjestettävllä Deauvillen elokuvajuhlilla, vuosittaisessa tapahtmassa, jolla esitetään amerikkalaisia elokuvia. Ford avasi perjantaina tapahtuman esittelemällä uusimman elokuvansa Hollywood Homicide.