Noin 40-vuotias mies putosi sillalta Huittisissa lauantaina. Poliisi epäilee kahden ulkopaikkakuntalaisen nuoren työntäneen miehen alas sillalta tahallisesti.
Hälytys Huittisten Lauttakyläntiellä sijaitsevalle kevyen liikenteen sillalle tuli puoli seitsemän aikaan illalla. Paikalle lähti useita poliisipartioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä.
– Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni koirapartion avulla. Tekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisin mukaan sillalta pudonnut mies sai vammoja, ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.
– Miehellä ei missään vaiheessa ole ollut välitöntä hengenvaaraa, poliisi täsmentää.
Koirapartio tavoitti epäillyt
Silminnäkijähavaintojen mukaan sillalla oli tapahtumahetkellä alas työnnetyn miehen lisäksi kaksi muuta henkilöä.
– Poliisi tavoitti sillalla nähdyt henkilöt poliisikoiran avulla myöhemmin samana iltana. Molemmat kiinniotetut ovat alaikäisiä ulkopaikkakuntalaisia nuoria, tiedotteessa kerrotaan.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä.
Epäiltyjä on kaksi, mutta esitutkinnan tässä vaiheessa on selvinnyt, että kiinniotetuista nuorista miehistä toinen on pääasiallisessa vastuussa epäillystä teosta. Toisen osuutta tapahtumien kulkuun selvitetään.
– Alustavien puhutusten perusteella teon taustalla on henkilöiden välinen riita-asia. Myös päihteidenkäytöllä on ollut osuutta asiaan, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Matti Ala-Haavisto.
Lounais-Suomen poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.
Tutkinnallisista syistä asiasta ei tässä vaiheessa anneta yksityiskohtaisempia tietoja.