Kaksi alle 15-vuotiasta suunnitteli kouluiskua Jämsässä – poliisi kiittää nimetöntä käräyttäjää

AOP Poliisi kuvituskuva 3
Poliisin mukaan asiasta ei ole ennättänyt aiheutua konkreettista vaaraa kenellekään. All Over Press
Julkaistu 10.01.2025 09:28(Päivitetty 10.01.2025 09:31)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Poliisi epäilee kahden alle 15-vuotiaan suunnitelleen kouluiskua Jämsässä. 

Poliisin mukaan epäillyt suunnittelivat kolmen henkilön tappoa tai murhaa Jämsänkosken koulussa. 

Poliisi kertoo STT:lle, että kouluiskun aiottuina uhreina oli yksi koulun työntekijä ja kaksi oppilasta. Teolla on mahdollisesti vihamotiivi, eli motiivi, joka liittyy esimerkiksi uhrien etniseen alkuperään.

Sisä-Suomen poliisi kertoo saaneensa viime viikon torstaina tiedon Discord-sovelluksen keskusteluryhmässä 22. joulukuuta käydystä keskustelusta. 

Keskustelussa kaksi nimimerkin suojissa kirjoittavaa henkilöä keskustelee englanniksi ja suomeksi siitä, kuinka he aikovat puukottaa henkilöitä 7. tammikuuta Jämsänkosken koulussa. 

Poliisille on toimitettu kuvakaappaukset Discord-alustalla toteutetusta viestinnästä, rikoskomisario Markus Antila toteaa tiedotteessa.

Poliisi kertoo aloittaneensa asian todenperäisyyden selvittämisen välittömästi tiedon saatuaan. 

– Huomioiden keskustelun yksityiskohdat, suunnitelmallisuus ja asiasisällön vakavuus, asiassa on syytä epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun rikosta ja poliisi on aloittanut asian esitutkinnan, Antila kertoo. 

Poliisin saamien tietojen mukaan nimimerkit olivat suunnitelleet Jämsänkosken koulussa kolmen henkilön tappoa tai murhaamista teräaseilla tai muilla niihin rinnastettavilla hengenvaarallisilla välineillä. 

He ovat sopineet ja yllyttäneet toisiaan toteuttamaan suunnitellun teon ja pohtineet teosta aiheutuvaa uutisointia, poliisi kertoo.

Poliisi esti toiminnan päivää ennen

Poliisi kertoo selvittäneensä nimimerkkien henkilöllisyydet yhdessä Keskusrikospoliisin kanssa. 

– Sisä-Suomen poliisi on kohdistanut epäiltyihin pakkokeinolain mukaisia toimia, kuten kotietsintää henkilöiden tavoittamiseksi ja omaisuuden takavarikoimiseksi. Toimet ovat olleet välttämättömiä rikoksen selvittämiseksi, Antila sanoo. 

Poliisi toteutti pakkokeinot ennen suunniteltua tekopäivää. 

Epäillyt myöntäneet kirjoitukset Discordissa

Rikolliseen tekoon epäillyt ovat paikkakuntaan sidoksissa olevia henkilöitä. 

Poliisin mukaan he ovat kuulusteluissa myöntäneet  kirjoittaneensa Discord-keskustelun sisällöt. Epäillyt kiistävät, että he todellisuudessa olisivat tekoa kuitenkaan toteuttaneet. Antila kertoo MTV Uutisille, etteivät epäillyt ole kertoneet motiivia teolleen, eikä se ole vielä selvinnyt tutkinnassa.

– Jonkinlaista väkivallan ihannointia näyttää ainakin olevan, hän sanoo.

Poliisi on ollut asiassa yhteydessä kouluun, sosiaalitoimeen ja yksittäisiin henkilöihin. Poliisin mukaan asiasta ei ole ennättänyt aiheutua konkreettista vaaraa kenellekään. 

– Asian tutkintaa jatketaan Sisä-Suomen poliisissa tiiviissä yhteistyössä muun muassa sosiaalitoimen kanssa. Rikolliseen tekoon epäillyt ovat alle 15-vuotiaita, eivätkä he siten ole rikosoikeudellisesti vastuullisessa iässä, Antila jatkaa. 

Antila kertoo, että omien sanojensa mukaan ulkomaalainen henkilö saattoi uhkaukset poliisin tietoon.

– Hän piti niitä niin vakavina. Hän lähetti viestit anonyymista sähköpostista, eikä hänen henkilöllisyyttään ole voitu varmentaa. Poliisi on joka tapauksessa kiitollinen, Antila sanoo.

Antilan mukaan uhkauksia koskevat keskustelut käytiin Discordissa pääasiassa englanniksi, pois lukien kirjoittajien pohdinta siitä, minkälaista näkyvyyttä teko saisi Suomen mediassa.

– Se on kiinnostavaa, koska yleensä suomalaiseen rikoskulttuuriin ei ole kuulunut pohdinta siitä, millaista näkyvyyttä teko saisi ja miten siitä otsikoitaisiin. Sehän tietysti heittää palloa myös journalistienkin suuntaan ja siihen, kuinka paljon medialla on nykyään vaikutusvaltaa nuorten elämänkatsomukseen ja käyttäytymiseen.

Antila painottaa, että tietoverkot eivät ole vyöhyke, jossa fyysisen maailman lait ja asetukset eivät päde.

– Verkossa, eikä fyysisessä maailmassa sovi kirjoittaa ja sanoa mitä tahansa. Olisi hyvä, että poliisille ilmoitetaan, jos havaitaan asioita, jotka voivat täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Tuoreimmat aiheesta

Jämsä