Koskelan teinisurma: Poliisi epäilee taustalla pitkään jatkunutta "vakavaa kiusaamista" – epäillyt kävivät katsomassa uhria seuraavana päivänä

Koskela rikospaikka lk 0912
Lehtikuva
Julkaistu 18.12.2020 12:54
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Poliisi on edistynyt Helsingin Koskelassa perjantaina 4. joulukuuta tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa. Asiaa tutkitaan murhana. Osa epäillyistä kävi katsomassa uhria jälkikäteen.

Rikoksesta epäiltynä on edelleen vangittuna kolme 16-vuotiasta poikaa, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi on kuulustellut epäiltyjä useita kertoja ja suorittanut erilaista teknistä tutkintaa.

‒ Poliisin tietojen mukaan 16-vuotiaan uhrin pahoinpitely on kestänyt useita kymmeniä minuutteja, ja se on tapahtunut useammassa paikassa Koskelan sairaala-alueella. Uhrin vartalossa on todettu erilaisia ja lukuisia vammoja kauttaaltaan. Vammat on aiheutettu eri tavoin. Tämän tarkemmin poliisi ei vammoja voi kommentoida, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss tiedotteessa.

Uhri löydettiin maanantaina 7. joulukuuta Koskelan sairaalan puistoalueelta lavan vierestä. Poliisin mukaan uhri oli löydettäessä maassa makuuasennossa, osa vaatteista riisuttuna.

Lue myös: Kaikki kolme 16-vuotiaista vangittiin Koskelan teinimurhasta epäiltynä

Kävivät katsomassa uhria jälkikäteen

Poliisin tietojen mukaan rikoksesta epäillyt jättivät uhrin kyseiseen paikkaan perjantaina 4. joulukuuta.

Esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan uhriin on kohdistettu pitkäaikaista ja voimakasta väkivaltaa, jossa on ollut "kiusaamiseen liittyvä nöyryyttävä luonne", kuten poliisi asian ilmaisee.

– Esitutkinnan perusteella epäiltyjen katsotaan osallistuneen väkivaltaan yksissä tuumin, mutta tässä vaiheessa poliisi ei erittele epäiltyjen rooleja tarkemmin. Kaksi epäillyistä on käynyt lauantaina katsomassa vainajaa ja tarkastaneet hengittääkö hän. Lisäksi epäillyt ovat vieneet paikalta pois esimerkiksi edellisiltana sinne jättämiään kaljatölkkejä, tiedotteessa kerrotaan.

Kaikki kolme epäiltyä ovat keskustelleet tapahtumista keskenään tapahtuman jälkeen, ennen kuin heidät otettiin kiinni.

Poliisin mukaan he ovat miettineet esimerkiksi ruumiin kätkemistä tai hävittämistä.

Lue myös: Koskelan teinimurhaan liittymättömän nuoren tietoja levitetään somessa – huolestunut huoltaja ollut yhteydessä poliisiin

Pitkään jatkunutta kiusaamista

Poliisi selvittää, onko tekojen taustalla pidempään jatkunutta kiusaamista ja väkivaltaa.

Virkavallan mukaan on syytä epäillä, että epäillyt ovat kohdistaneet uhriin väkivaltaa myös aiemmin, ja taustalla oleva kiusaaminen on jatkunut pidempään.

‒ Tilannetta voisi kuvata siten, että kyseessä on ollut tilanne, jossa uhria on pidetty ”kaverina”, mutta samaan aikaan kiusattu eri tavoin. Olen varsin tietoinen, että termiin kiusaaminen kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä kiusaaminen, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille, Forss toteaa tiedotteessa.

‒ Tässä tapauksessa kiusaamisen epäillään olleen niin vakavaa, että se on johtanut henkirikokseen ja kiusaamisen uhrin kuolemaan.

Poliisi pyytää edelleen tietoja perjantain 4. joulukuuta tapahtumista sekä saman porukan aiemmista mahdollisista kiusaamistapauksista.

Poliisi kertoo saaneensa asiasta nimettömiä vihjeitä. Virkavalta kaipaisi nyt yhteydenottoja henkilöitä, jotka tietäisivät asiasta tarkemmin.

Forss huomauttaa tiedotteessa, että omalla nimellä annettuja tietoja voidaan paremmin hyödyntää esitutkinnassa ja mahdollisen oikeusprosessin myöhemmissä vaiheessa.

Poliisi toivoo keskustelua, jotta sama ei toistuisi

Poliisi perustelee tiedottavansa tapauksesta laajasti sen poikkeuksellisuuden vuoksi.

Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön johtaja, rikosylitarkastaja Jonna Turunen korostaa tiedotteessa, miten vakavasta, poikkeuksellisen raa’asta ja julmasta rikoksesta on kyse.

Poliisi on keskustellut uhrin huoltajien kanssa tiedottamisesta ja saanut huoltajien suostumuksen kertoa julkisuuteen, että uhri oli lastensuojelun asiakas.

Hänet oli sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle.

‒ Tämä kerrotaan julkisuuteen huoltajien suostumuksella siksi, että poliisi toivoo, että tämän poikkeuksellisen törkeän henkirikoksen vuoksi yhteiskunnassa pohdittaisiin, miten lapsia ja nuoria voitaisiin suojella paremmin, ja varmistetaan, että muun muassa kouluilla ja lastensuojelulla on riittävät voimavarat ja keinot tärkeän tehtävänsä toteuttamiseen, Turunen sanoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan tapahtumien kulku on pääpiirteittäin saatu selvitettyä. Tapahtuneesta tiedotetaan seuraavan kerran, kun esitutkinta on valmis tai jos tiedottamiselle on erillinen tarve.

Video: Täältä 16-vuotiaan pojan ruumis löytyi – katso MTV Uutisten raportti paikan päältä. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lue myös: Miten 16-vuotias uhri saattoi maata viikonlopun yli ulkona keskellä Helsinkiä? Selittävä tekijä on löytöpaikka

Teinimurhan tutkinta etenee: Tiedotteen mysteerinainen ilmoittautui, 16-vuotiaiden kuulustelut jatkuvat – motiivi edelleen epäselvä

Poliisi: Kolmea 16-vuotiasta epäillään samanikäisen pojan murhasta Helsingissä – syntymäpäivien juhlinta kärjistyi raakaan väkivaltaan

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset