Poliisi epäilee: Liperiläinen nainen sytytti autotallin palamaan ja soitti itse hätäkeskukseen – viereisissä taloissa nukkui ihmisiä, soittaja vangittiin käräjillä

Poliisi kuvitus AOP
Poliisilla on ennestään tutkittavana lukuisia tulipaloja Liperin Maironrannan alueella.Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 27.07.2018 13:44
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Liperissä Pohjois-Karjalassa on tänään vangittu 64-vuotias nainen, jonka epäillään sytyttäneen tahallaan autotallin tuleen Maironrannan alueella torstaina hieman puolen yön jälkeen.

Paikalle rientäneet pelastuslaitoksen yksiköt saivat suitsittua paloa niin, ettei talli palanut aivan maan tasalle. Poliisin mukaan rakennus on kuitenkin käytännössä korjauskelvoton.

Koska autotallin vieressä sijaitsevissa rakennuksissa oli tapahtumahetkellä nukkuvia ihmisiä, tapausta tutkitaan tuhotyönä. Tuhotyön tunnusmerkistö edellyttää, että tulipalo on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa.

Poliisi otti kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä kiinni rikoksesta epäiltynä 64-vuotiaan paikkakuntalaisen naisen. Epäilty nainen soitti itse hätäkeskukseen autotallin palosta.

Muitakin epäilyttäviä paloja

Poliisilla on ennestään tutkittavana lukuisia tulipaloja Liperin Maironrannan alueella, jotka ovat tapahtuneet huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana. Osaa paloista tutkitaan rikoksina ja osaa on niin sanottuina normaaleina palonsyyn tutkintoina.

Rikosilmoituksia on kirjattu ennen tuoreinta tapausta viisi kappaletta, joissa on rikosnimikkeinä vahingontekorikosten eri asteet. Poliisi selvittää esitutkinnassa, onko nyt vangitulla naisella osuutta myös aiempiin samalla alueella tapahtuneisiin paloihin.

Naisen vangitsemisperuste oli todennäköinen epäily tuhotyöstä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos