Poliisin mukaan uhri oli huomauttanut toiselle epäillyistä ilokaasun käytöstä. Murhan yrityksestä epäillyt ovat veljeksiä.
Helsingissä parturiliikkeessä tapahtuneessa puukotuksessa ei epäillä olevan kytköstä katujengeihin, poliisi kertoi torstaina.
Miestä puukotettiin hengenvaarallisesti Mäkelänkadulla sijaitsevassa parturiliikkeessä syyskuussa. Murhan yrityksestä epäillään kahta veljestä, jotka olivat poliisin mukaan ennen puukotusta tapelleet uhrin kanssa parturiliikkeen luona.
– (Puukotuksen uhri) oli huomauttanut vanhempaa epäillyistä ilokaasun käytöstä lasten edessä. Huomauttaminen oli johtanut tappeluun, jonka poliisi tutki kahtena pahoinpitelynä, poliisin tiedotteessa kerrottiin.
Tappelun jälkeen uhri pakeni läheiseen kauppaan ja veljekset poistuivat paikalta. Uhri palasi parturiliikkeeseen, ja noin tunnin kuluttua veljekset tulivat takaisin osittain naamioituneina, poliisi kertoo.
– Todistajien kertomusten mukaan vanhempi veli oli kävellyt suoraan uhrin luokse ja alkanut puukottaa tätä ja nuorempi veljistä oli yrittänyt estää uhria poistumasta, tutkinnanjohtaja Marko Forss sanoi tiedotteessa.
Lue myös: Mies yritettiin murhata parturissa – tutkinnanjohtaja kiittelee poliisin toimintaa: "Iso tekijä, että uhri selvisi hengissä"
Poliisipartion antama ensiapu pelasti
Poliisin mukaan uhrin henki pelastui paikalle saapuneen poliisipartion antaman nopean ensiavun ansiosta. Murhan yrityksestä epäillyt veljekset saatiin kiinni taksista muutaman tunnin kuluttua puukotuksesta.
Poliisi kertoi aiemmin, että tapaukseen liittyi katujengitaustaisia henkilöitä. Esitutkinnassa ei kuitenkaan saatu viitteitä siitä, että kyse olisi ollut jonkin katujengin sisäisestä tai jengien välisestä väkivallasta.
– Esitutkinnan perusteella puukotuksen motiivi oli parturin edessä tapahtuneen tappelun kostaminen. Kyse ei ollut katujengien välisestä yhteenotosta, mutta (tapaus) ilmentää madaltunutta kynnystä väkivallan käyttämiseen, Forss sanoi.
Tapauksen esitutkinta on valmistunut, ja juttu siirtyy syyttäjän harkittavaksi.
Lue myös: Vallilan puukotus: Poliisi tutkii murhan yrityksenä ja selvittää katujengiyhteyksiä
Poliisi epäilee: Helsingin Vallilassa väkivaltarikos liiketilassa
Ilokaasun käyttö nuorten parissa kasvaa kohisten – tästä se johtuu
7:47