Poliisi on lopettanut Levin viime vuoden huhtikuisen mökkipalon tutkinnan mahdollisten rikosten vanhenemisen takia, poliisi tiedottaa. Mökkipalossa kuoli kolme lasta.
Tutkinnassa selvisi, että tulipalo aiheutui lautalattian alla olleesta sähkötoimisesta lattialämmityksestä, jonka lämmityskaapelin asennuksessa oli tehty virheitä.
Poliisi epäili, että rakennuttajan edustaja ja mökissä sähkötöitä tehnyt sähköasentaja olisivat syyllistyneet rikoksiin. Heitä epäiltiin sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkomisesta ja petoksesta.
Poliisi epäili petosta, sillä Kittilän kunnan rakennusvalvonnalle oli esitetty asiakirja, jonka mukaan mökkiin olisi tehty sähköturvallisuuslain velvoittama etukäteinen sähkölaitteiston käyttöönottotarkastus, vaikka sellaista ei todellisuudessa tehty.
Rikosten syyteoikeus on kuitenkin jo vanhentunut. Sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen vanhentuu kahdessa vuodessa ja petos viidessä vuodessa.
Mökki oli valmistunut vuonna 2005
Vapaa-ajan käyttöä varten rakennettu mökki valmistui vuonna 2005, jolloin lattialämmitys oli asennettu ja otettu käyttöön. Mökki siirtyi nykyisille omistajalle vuonna 2012.
Tutkinnassa selvitettiin myös, oliko mökin nykyinen omistaja syyllistynyt laiminlyönteihin jättämällä omistajuutensa aikana tekemättä sähkötöihin liittyviä korjauksia, mikä olisi voinut vaikuttaa tulipalon syttymiseen.
Myös sitä tutkittiin, oliko mökin omistaja huolehtinut siitä, että huoneistossa oli riittävä määrä palovaroittimia huoneiston kokoon nähden.
Tutkinnanjohtaja Kirsi Huhtamäki kertoo tiedotteessa, että mökin nykyinen omistaja oli huolehtinut velvoitteistaan sähkölaitteiston huollon ja kunnossapidon osalta. Mökissä oli myös ollut toimivia palovaroittimia. Poliisin mukaan nykyistä omistajaa ei siis ollut syytä epäillä rikoksista.
Kuolemantuottamuskaan ei tullut kyseeseen
Mahdollisen rikoksen tekopäivä olisi rakennuttajan edustajan ja sähköasentajan osalta ollut viimeistään mökin käyttöönottopäivä vuonna 2005, josta vanhenemista aletaan laskemaan.
– Poliisi pohti yhdessä syyttäjän kanssa sitäkin, olisiko esimerkiksi asentaja vastuussa asennuksesta siihen päivään, kun tulipalo syttyi, Huhtamäki sanoo STT:lle.
Rakennuttajan edustajaa tai sähköasentajaa ei lopulta edes epäilty kuolemantuottamuksesta, sillä poliisi katsoi yhdessä syyttäjän kanssa, että rakennuttajan edustajan tai sähköasentajan vastuu ei ylety näin pitkän ajan päähän.