Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on tänään julkistanut tutkintaselostuksensa Levin viimekeväisestä vuokramökin tulipalosta. Nettisivuillaan Otkes on aiemmin jo julkaissut kuvan kaapelista, josta palo sai alkunsa.
Otkes on tutkinut paloa yhteistyössä poliisin kanssa. Syyksi on paljastunut väärin asennettu lattialämmityskaapeli.
– Palo syttyi lautalattian alla olleesta sähkötoimisesta lattialämmityksestä. Lämmityskaapelin asennuksessa oli tehty virheitä. Kaapeli oli taivutettu liian tiukalle mutkalle ja kiinnitetty kaapelin eristeitä vaurioittavalla tavalla. Näiden vaurioiden johdosta kaapeli vikaantui ja sytytti sen läheisyydessä olleen puun, toteaa tutkinnanjohtaja Kai Valonen.
Kolmen lapsen kuoleman aiheuttanut tulipalo syttyi huhtikuussa Kittilän Levillä hirsirakenteisessa lomamökissä, joka oli valmistunut vuonna 2005.
Poliisi kertoi tänään tiedotteessaan, että tapauksen tutkinta on poliisin osalta vielä kesken.