Poliisi lopetti Rautjärven kirkkopalon tutkinnan

4:45img
Videolla kuvaa Rautjärven palopaikoilta joulukuulta 2022.
Julkaistu 27.12.2023 17:33

Silja-Riikka Seppälä

silja-riikka.seppala@mtv.fi

Poliisi on lopettanut perjantaina Rautjärven kirkkopalon tutkinnan, ja tapaus ei etene enää syyteharkintaan. 

Syynä on se, että palon epäilty sytyttäjä on kuollut. Poliisi ei myöskään epäile rikoksessa ketään muuta.

Tutkinnassa epäiltiin jo pian alussa vuonna 1945 syntynyttä lähialueella asuvaa miestä. Useat silminnäkijähavainnot vahvistivat tätä epäilyä. Hän löytyi pian palon syttymisen jälkeen palaneen omakotitalonsa kiinteistöstä. Poliisi epäilee miehen tehneen itsemurhan.

Rautjärvi kirkkopalo epäilty

Poliisi julkaisi epäillystä havainnekuvia

Palon aikaan kirkossa 36 ihmistä

Palo sytytettiin jumalanpalveluksen aikana, jolloin kirkossa oli sisällä yhteensä 36 ihmistä. Poliisin mukaan palossa on käytetty jotain palavaa ainetta, koska palo levisi hyvin nopeasti. Kaksi kirkon ulko-ovista oli sidottu löyhästi naruilla. 

Teon motiivi jäi edelleen hämärän peittoon. Poliisi kuitenkin epäilee miehen taloudellisen aseman ja terveydentilan vaikuttaneen tekoon.

Seurakunnalle korvataan kirkkopalosta enintään 3,6 miljoonaa euroa.

Lue myös: Tämä Rautjärvellä palaneesta omakotitalosta tiedetään: Edelleen 70-luvulla kuolleen miehen omistuksessa

Lue myös: Tästä syystä Rautjärven jouluista kirkkopaloa ei tutkita murhan yrityksinä, neuvotteluita asiasta käyty – poliisi: kirkon ovet teljettiin koronarajoitusnaruilla

Tuoreimmat aiheesta

Rautjärvi