Poliisi on kirjannut tutkintaan kolmisenkymmentä koronakaranteeniin liittyvää rikkomusta – muutamille jaettu sakkoja

3:26img
Tornion näytteenottopisteellä on todettu liki 10 koronatartuntaa – ovat peräisin akkutehtaalta Pohjois-Ruotsista
Julkaistu 09.02.2021 06:30
Toimittajan kuva

Jouni Sipilä

jouni.sipila@mtv.fi

Poliisi on kirjannut pandemian aikana tutkintaan vajaat kolmekymmentä koronakaranteeniin liittyvää rikkomusta.

Kahdeksan karanteenirikkomusta on johtanut sakkoihin ja kuudessa tapauksessa tutkinta on vielä kesken. Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta sanoo, että poliisitutkintaan on vajaan vuoden aikana päätynyt yhteensä 29 karanteeneihin liittyvää terveyensuojelurikkomusta

Lain mukaan tartuntatautiviranomaisen määräämää karanteenia on noudatettava. Karanteenin rikkomisesta voidaan määrätä sakkoja tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Poliisitarkastaja Konsta Arvelinin haastattelu karanteenirikkomuksista nähdään MTV Uutiset Livessä kello 11.30

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi