Elokapinan mielenosoituksessa Helsingissä otettiin kiinni yhteensä 137 ihmistä.
Suurin osa poliisin ympäristöliike Elokapinan eilisessä mielenosoituksessa kiinni ottamista ihmisistä on vapautettu, kertoo Helsingin poliisin ylikomisario Jarmo Heinonen STT:lle.
Heinosella ei ollut aamuyhdeksältä täyttä varmuutta siitä, oliko poliisin hallussa vielä yksittäisiä mielenosoittajia. Hänellä ei ollut tietoa siitä, onko mielenosoittajille annettu sakkoja.
– Ymmärtääkseni ei hoidettaisi sakoilla, vaan tehdään rikosilmoitukset ja käsitellään sitten kaikki yhdessä prosessissa.
Elokapinan eilisessä mielenosoituksessa Helsingissä otettiin kiinni yhteensä 137 ihmistä. Kiinni otettujen joukossa oli poliisin mukaan myös alaikäisiä.
Heinosen käsityksen mukaan osa mielenosoittajista oli alle 15-vuotiaita, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
Keskiviikkona poliisi tarkensi epäilevänsä 134:ää ihmistä niskoittelusta, joka liittyi poistumiskäskyn noudattamatta jättämiseen. Lisäksi poliisi epäilee yhtä ihmistä vahingonteosta, joka liittyy linja-auton katolle kiipeämiseen.
Ruuhkautti liikennettä useiksi tunneiksi
Helsingin Kaisaniemessä järjestetty mielenosoitus ruuhkautti eilen liikennettä usean tunnin ajan. Poliisin oli aiemmin kertonut Elokapinalle, ettei mielenosoituspaikka Kaisaniemen liikenneympyrässä käy.
Eilisessä mielenosoituksessa oli kolme haaraa, jotka lähtivät Eduskuntatalolta, Esplanadin puistosta ja Dallapenpuistosta. Kulkueet kohtasivat Kaisaniemen liikenneympyrässä, jonne edetessään mielenosoittajat erkanivat poliisin osoittamilta reiteiltä muun muassa ajoradalle.
Poliisin mukaan mielenosoitus päättyi eilen noin iltayhdeksältä, jonka jälkeen liikenne palautui normaaliksi. Alun perin mielenosoituksen oli määrä päättyä tänään kello 15.
Mielenilmauksella vaadittiin ympäristölle ja ilmastolle haitallisten tukien lopettamista, kertoo Elokapina nettisivuillaan.
Juttua päivitetty 12.6.2024 kello 14.25: Lisätty tarkennus, että poliisi epäilee 134:ää ihmistä niskoittelusta.
Uusimmat
-
07:29
Tiesitkö? Härski piilo-ominaisuus iPhonessa mahdollistaa salakuuntelun
-
07:24
Montrealista synkkä uutinen: Patrik Laine talutettiin kaukalosta
-
07:11
Analyysi: Yhteiskunnassamme on synkkä ongelma, joka on pakko ratkaista – muuten hintalappua ei uskalla edes ajatella
-
07:07
Itävallassa äänestetään parlamenttivaaleissa, jotka voivat viedä maahanmuuttovastaisen laitaoikeiston voittoon
-
07:01
Arja Koriseva paljastaa, mikä on ollut hänelle toistaiseksi yksi haastavimmista asioista TTK-treeneissä
-
06:55
Jori Lehterä loukkaantui SM-liigassa – asiantuntija ilmaisi huolensa: "Aika kärsivän näköisenä"
-
06:44
Mediat: Jordania sanoo Etelä-Libanonista laukaistun raketin pudonneen alueelleen – MTV seuraa
-
06:35
Krista menetti tyttärensä täysin yllättäen vuonna 2016: "Se on opettelua elämään surun kanssa"
-
06:30
Rikostoimittajan Suomesta varastettu vene löytyi Virosta – seurasi uuvuttava ruljanssi ja monen tonnin lasku
-
06:28
NRK: Norja harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalle
-
06:22
Sébastien Ogier vastasi ralli-irvailijoille melkoisin sanoin – laittoi Toyotaakin tilille
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
Lataa lisää