Poliisi piiritti etsintäkuulutettua neljä tuntia

30497289
Etsintäkuulutetun miehen poliisiin kohdistuvien uhkailujen ja käytöksen vuoksi tilanne muodostui piiritystilanteeksi.STT / Lehtikuva
Julkaistu 04.08.2015 14:41(Päivitetty 04.08.2015 16:48)

MTV UUTISET

Oulun Rajakylässä noin neljä tuntia kestänyt piiritystilanne on nyt ohi, tiedottaa poliisi.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisi meni noin kello 10.30 ottamaan yksityisasunnosta kiinni etsintäkuulutettua, vuonna 1990 syntynyttä miestä.

kartta

Miehen poliisiin kohdistuvien uhkailujen ja käytöksen vuoksi tilanne muodostui piiritystilanteeksi. Piiritystilanne kesti noin neljä tuntia, jonka päätteeksi poliisi otti miehen neuvottelujen jälkeen rauhallisesti kiinni. Tilanteesta ei ollut vaaraa sivullisille.

Poliisin mukaan miehellä on jonkin verran rikoshistoriaa.

30497332

Miestä epäillään tämän päiväisen tapahtuman johdosta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja hän on kiinniotettuna Oulun poliisilaitoksella.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos