Poliisi paljasti ison huumekokonaisuuden: Helsingistä vuokrattiin asunto aineiden säilytykseen, yksi vastaanottajista töissä puolustusvoimissa

7:48img
Katso myös: Tällaisia ovat huumeaddiktien "iltalenkit" – Petri kertoo tuhansista myymälävarkauksistaan
Julkaistu 13.04.2023 16:12
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Helsingin poliisilaitos on paljastanut Kaakkois-Suomen poliisin kanssa laajan amfetamiinin, kokaiinin ja subutexin levityskokonaisuuden. Toimintaa johdettiin ulkomailta käsin.

Esitutkinnassa selvisi, että epäillyt levittivät Suomessa yli 100 kiloa amfetamiinia, yli kolme kiloa kokaiinia ja tuhansia subutextabletteja. Poliisi kertoo tiedotteessa takavarikoineensa lähes 30 kiloa huumeita, joista suurin osa on amfetamiinia.

Epäillyt rikokset ajoittuvat vuodelle 2022. Huumeiden vastaanottaminen ja levittäminen alkoi saman vuoden keväällä ja jatkui marraskuuhun asti. Tuolloin poliisi otti kiinni keskeisimpiä liettualaisen rikollisryhmän jäseniä.

Ryhmä levitti huumeita pääkaupunkiseudun lisäksi ainakin Kouvolaan, Lahteen, Järvenpäähän ja Jyväskylään.

– Poliisi onnistui pääsemään ryhmän jäljille omien tutkimustensa avulla käyttämällä muun muassa laajasti salaisia pakkokeinoja, Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Juurikkamäki kertoo tiedotteessa.

Huumeita levittäneen rikollisryhmän toimintaa johdettiin poliisin mukaan ulkomailta ja toiminta oli järjestäytynyttä ja selkeästi roolitettua. 

Lue myös: Ruotsista Suomeen ujuttautuneen vuohijengin jäsenille pitkiä vankeustuomioita huumekaupasta – rikollispomo uhkasi räjäyttää jengiläisen asunnon

Rikollisryhmä hankki asunnon huumeiden säilyttämiseen

Eräs keskeinen rikoksesta epäilty oli esitutkinnan perusteella palkattu toimimaan huumeiden vastaanottajana, säilyttäjänä ja levittäjänä. Kyseiselle ihmiselle oli hankittu Helsingistä asunto pelkästään huumeiden säilyttämiseen.

– Poliisi onnistui selvittämään asunnon sijainnin ja todellisen käyttötarkoituksen. Asunnon käyttäjä otettiin marraskuussa kiinni, kun hän poistui asunnosta huumausaineiden kanssa, Juurikkamäki sanoo.

Asunnossa säilytettyjen ja takavarikoitujen huumeiden arvo katukaupassa oli satoja tuhansia euroja. 

Lue myös: Miehet salakuljettivat huumeita nielemällä yli sata kokaiinikapselia Hollannissa ja ulostamalla ne Helsingissä – hovioikeus kovensi toisen päätekijän tuomiota

Rikollisryhmä halusi saada huumeet takaisin, ei tiennyt poliisin toimista

Rikollisryhmällä oli poliisin mukaan suuri kiinnostus saada huumeet takaisin haltuunsa. Ryhmä lähetti pian marraskuisen kiinnioton jälkeen asuntoon ihmisiä, joiden tehtävänä oli murtautua sisälle ja hakea huumausaineet. 

– Ryhmä oli siinä uskossa, että huumausaineiden säilytysasunto ei olisi vielä paljastunut poliisille. Murtautujat otettiin kiinni hyvin pian teon jälkeen, tutkinnanjohtaja Juurikkamäki toteaa.

Tapauksen yhteydessä kiinniotettiin ja vangittiin useita ihmisiä. Helsingin poliisilaitoksen tutkimassa osuudessa on edelleen vangittuna viisi ihmistä. Yksi pääepäilty on otettu kiinni ulkomailla eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella.

Esitutkinnassa tehtiin yhteistyötä myös Hämeen poliisilaitoksen ja tullin kanssa. Juttu siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan yhtenä kokonaisuutena Kaakkois-Suomen poliisin tutkiman osuuden kanssa.

Lue myös: Petri rahoitti huumeiden käyttöään yli kymmenen vuotta myymälävarkauksilla – tällaisia ovat addiktien "iltalenkit", joissa pääosassa on juusto

Kaakkois-Suomessa yksi vastaanottajista puolustusvoimien palveluksessa

Poliisi epäilee, että sama liettualainen rikollisryhmä toimitti kouvolalaisen ihmisen johtamalle organisaatiolle 35 kiloa amfetamiinia vuonna 2022. Katukaupassa 35 kiloa amfetamiinia maksaa noin miljoona euroa. 

Poliisi takavarikoi huumausaineista 23 kiloa. Ryhmä ehti siis levittää amfetamiinia eteenpäin 12 kiloa.

– Epäilemme, että johtohenkilö rahoitti amfetamiinin hankinnan ja sopi huumausaineiden toimittamisesta Kouvolaan. Osalla organisaatioon kuuluneista henkilöistä oli tehtävänä vastaanottaa ja levittää kuriirin toimittamat amfetamiinit. Osan tehtävänä oli säilyttää amfetamiinin myynnistä saatu käteinen raha, Kaakkois-Suomen poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lauri Ristola kertoo tiedotteessa.

Yksi amfetamiinin vastaanottajista oli poliisin mukaan tekohetkellä puolustusvoimien palveluksessa. 

Esitutkintakokonaisuuden suurin yksittäinen takavarikko tehtiin marraskuussa Kouvolassa, kun poliisi takavarikoi noin 20 kiloa amfetamiinia. Liettualainen kuriiri toimitti kyseisen amfetamiinierän Kouvolaan, jossa paikallisen kokoonpanon jäsenet ottivat sen vastaan.

Poliisi pysäytti amfetamiinia vastaanottaneet epäillyt, kun he olivat viemässä huumausaineita säilöön.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tutkimassa rikoskokonaisuudessa on rikoksesta epäiltynä seitsemän ihmistä, joista neljä oli esitutkinnan aikana vangittuina.

Tuoreimmat aiheesta

Huumerikokset