Poliisi paljasti mittavan huumevyyhdin – yksi epäillyistä United Brotherhoodin jäsen

33548218
Tutkinnallisten syiden vuoksen poliisi ei ota kantaa huumausaineiden laatuun tai määrään. Lehtikuva
Julkaistu 21.10.2016 16:15

MTV UUTISET

Hämeen poliisilaitos on paljastanut törkeiden huumausainerikosten sarjan.

Poliisi on löytänyt etsinnöissä huomattavia määriä erilaisia huumausaineita ja muutamia aseita, joista yksi on sarjatuliase. Lisäksi poliisi löysi anastettua omaisuutta, jonka osalta tapausta tutkitaan kätkemisrikoksena.

Tutkinnallisten syiden vuoksen poliisi ei ota kantaa huumausaineiden laatuun tai määrään.

Juttusarjassa on vangittu yhteensä kuusi miestä, joista osa on pääkaupunkiseudulta kotoisin. Vangituista vanhin on syntynyt vuonna 1969 ja kaksi nuorinta vuonna 1994. Kaikkien vangittujen epäillään tehneen huumekauppaa Lahden seudulla. 

Keskusrikospoliisi on ollut myös mukana tutkinnassa, sillä yksi vangituista epäillyistä on järjestäytyneen rikollisryhmä United Brotherhood Lahden jäsen.

Huumevyyhdin syytteen nostamisen määräaika on joulukuun alussa, mutta poliisin mukaan määräajalle voidaan pyytää pidennystä laboratoriolausuntojen valmistumisen vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos