Poliisi: Pelkosenniemen ampuja kertoo tähdänneensä poliisien ohi

poliisikuvitus poliisi
Lehtikuva
Julkaistu 03.11.2016 15:00

MTV UUTISET – STT

Pelkosenniemen kesäkuun ampumatapauksesta epäilty mies on Lapin poliisin mukaan tunnustanut ampuneensa laukauksia. Hän on kertonut ampuneensa laukaukset tarkoituksellisesti poliisien ohi.

Noin 30-vuotias mies oli puoli vuorokautta piiritettynä sen jälkeen, kun hän poliisin mukaan ampui talostaan poliisien suuntaan. Tilanne ratkesi lopulta rauhallisesti, eikä kukaan saanut vammoja.

Valmistuneessa esitutkinnassa ampumisen motiivia ei saatu selvitettyä. Tutkinnassa kuulusteltiin useita ihmisiä.

Poliisin mukaan mies ampui laukauksia kahdella metsästysaseella, joihin hänellä oli lupa.

Poliisi on tutkinut tapausta murhan yrityksenä, vaaran aiheuttamisena, laittomana uhkauksena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Mies on yhä vangittuna.

Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi käytti piiritysoperaatiossa apunaan ilmalennokkia.


Tuoreimmat aiheesta

Rikos