Poliisi: Puistosta löytynyt verinen mies joutui henkirikoksen uhriksi sattumalta

Puotila
Puotilan kappelin puisto Helsingissä sunnuntai-iltana 31. heinäkuuta 2016. Hätäkeskus sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Puotilan kappelin läheisyydestä puistosta löytyneestä verisestä miehestä.Lehtikuva
Julkaistu 01.08.2016 11:15

MTV UUTISET

Poliisi sai sunnuntaina ennen viittä iltapäivällä tiedon, että Helsingin Puotilassa ulkoalueella Puotilan kappelin lähistöllä makaa verinen mies.

Poliisi kertoo nyt, että ennen tietoa verisestä miehestä se oli saanut ilmoituksen tapahtumapaikan lähistöllä kävelevästä miehestä, jolla oli veitsi kädessään.

Kun poliisi saapui paikalle, todettiin vuonna 1930 syntyneen miesuhrin olevan kuollut. Epäily miehen joutumisesta henkirikoksen uhriksi virisi, kun uhrista löytyi merkkejä ulkoisesta väkivallasta.

Poliisi tavoitti teosta epäillyn henkilön, vuonna 1991 syntyneen miehen, tekopaikan lähistöltä. Alustavan selvityksen mukaan uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan, vaan uhri valikoitui sattumanvaraisesti.

Henkirikoksesta epäilty mies on Suomen kansalainen ja hänet on toimitettu sairaalahoitoon.

Poliisi ilmoittaa, ettei se tiedota asiasta enempää ennen kuin uhrin omaiset on tavoitettu.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos