Poliisi Raija Juutilan henkirikoksesta: Motiivina raha

Raija Juutila.
Julkaistu 23.12.2011 04:00(Päivitetty 31.12.2011 10:46)

Henkirikoksen uhriksi vuonna 1993 joutunut Raija Juutila oli eroamassa avomiehestään, ennen kuin joutui henkirikoksen uhriksi, arvelee poliisi.

Asia selviää vangitsemisvaatimuksesta, jonka poliisi jätti Pirkanmaan käräjäoikeuteen jo 21. marraskuuta. Vaatimuksen seurauksena 66-vuotias mies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa seuraavana päivänä. Epäilty itse vastusti vangitsemista ja kiisti syyllistyneensä entisen avovaimonsa murhaan.

Vangitsemisvaatimuksessa poliisi toteaa, että se uskoo rahan olleen teon motiivina.

– [Epäillyn] kotona tehdyt tekniset ja muut tutkimukset osoittavat, että on todennäköisiä syitä epäillä henkirikoksen tapahtuneen asunnossa, poliisin käräjäoikeudelle kirjoittamassa vangitsemisvaatimuksessa todetaan.

– Poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että Raija Juutila oli jättämässä suhteen ja [epäilty] olisi sen seurauksena menettänyt sekä yhtiönsä että kotinsa. Ruumiin hävittäminen ja huomattavan taloudellisen hyödyn tavoittelu osoittavat tekijän suunnitelleen tekonsa vakaasti harkiten. [Epäillyn] kertomukset Juutilan katoamisen syistä ovat ristiriitaisia ja totuudenvaistaisia eikä epäjohdonmukaisuutta voi selittää muistamattomuudella.

Epäilty on väittänyt Raija Juutilan kadonneen mukanaan hänen yritykselleen kuuluvat 35 000 markkaa. Poliisi on selvittänyt, ettei yhtiön tililtä ole kadonnut kyseistä summaa Juutilan mukana.

Eilen poliisi ei kommentoinut MTV3 Uutisille, minkä se arvelee olevan henkirikoksen motiivina. 18 vuotta sitten kadonneen Juutilan ruumis löytyi epäillyn omistaman liikekiinteistön alueelta toissapäivänä.

Epäilty osoitti poliisille itse, missä ruumis saattaisi sijaita. Hän kiistää yhä osallisuutensa kuolemaan.

Kadonneen Juutilan löytöpaikalla kaivettu muitakin kuoppia

Täältä Raija Juutilan ruumis löydettiin 18 vuoden jälkeen

Poliisi: Kadonneen Raijan jäämistöä etsitään lattiarakenteista (2.12.11)

Murhasta epäilty etsi tasokasta ja hellää naisseuraa lehti-ilmoituksella (9.12.11)

Poliisi katkaisee siivet murhaan liittyviltä huhuilta (1.12.11)

Tuoreimmat aiheesta

Rikos