Poliisi selvitti asuntomurtojen sarjan

29746264
Lehtikuva
Julkaistu 22.07.2015 10:56

MTV UUTISET

Poliisi on selvittänyt asuntomurtojen sarjan Etelä-Karjalassa.

Lappeenrannassa kesäkuun alussa murtauduttiin poliisin mukaan seitsemään eri asuntoon ja asunnoista varastettiin erilaista omaisuutta, muun muassa koruja ja pankkikortteja. Mies meni pääsääntöisesti asuntoihin sisälle ikkunoita rikkomalla.

Poliisi pääsi tekijän jäljille omien tutkimustensa avulla ja otti kiinni viime kuussa kolmikymppisen helsinkiläismiehen. Lappeenrannan käräjäoikeus vangitsi miehen varkauksista epäiltyinä. Poliisin mukaan miehellä on ennestään mittava omaisuusrikostausta. Esitutkinnassa mies on myöntänyt syyllistyneensä varkauksiin.

Asuntomurtosarjan tutkinnan yhteydessä poliisi onnistui selvittämään, että sama mies oli syyllistynyt myös kolmeen eri varkausrikokseen Helsingissä ja Kouvolassa.

Näissä tapauksissa mies oli tunkeutunut vanhusten asuntoihin erilaisilla verukkeilla ja anastanut sitten rahaa ja pankkikortin.

Poliisi kertoo, että esitutkinnan valmistuttua asia etenee syyteharkintaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos