Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo saaneensa valmiiksi Ulvilan heinäkuisen lapsikaappauksen esitutkinnan.
Lapsikaappaus tapahtui 1. heinäkuuta ja lapset vietiin Suomesta ulkomaille.
Poliisi teki kaappaajista kansainväliset pidätysmääräykset ja kolmesta alaikäisestä lapsesta etsintäkuulutukset. Kansainvälisellä poliisiyhteistyöllä epäillyt ja lapset tavoitettiin Norjasta ja luovutettiin takaisin Suomeen.
Törkeästä lapsenkaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta epäillyt 38-vuotias mies ja 36-vuotias nainen vangittiin ja sittemmin vapautettiin tehostetussa matkustuskiellossa.
Esitutkinnan myötä henkilöitä epäillään lisäksi aiemmin tänä vuonna tapahtuneesta lapsen omavaltaisesta huostaanotosta. Epäilty teko kohdistui samoihin lapsiin.
5:26
Lue myös: Ulvilan lapsikaappauksesta epäillyt kiinni ulkomailla – lapset poliisin huostassa
Teko vaikuttaa suunnitellulta
Poliisi kertoo, että se sai esitutkinnassa muodostettua tarkan käsityksen tapahtumista ja teon motiivista. Teon motiivi liittyy poliisin mukaan kuitenkin lapsen huoltoon liittyviin salassa pidettäviin asioihin.
Esitutkinnassa selvinneet seikat viittaavat teon olleen etukäteen suunniteltu.
– Epäillyt olivat etukäteen vuokranneet Varsinais-Suomesta asuntoauton, jolla he hakivat lapset Ulvilasta. Tästä matka jatkui Tornioon ja edelleen rajan ylitse Ruotsin kautta Norjaan, mistä poliisi heidät tavoitti, kertoo tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Anna Kivimäki Lounais-Suomen poliisista.
Asia on siirtynyt syyteharkintaan.