Poliisi siirtää operatiivista viestintäänsä X:stä poliisi.fi-sivustolle helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien.
Poliisi on käyttänyt viime vuodet operatiiviseen viestintään Twitteriä, nykyistä X-palvelua. Palvelun kautta on tavoitettu ennen kaikkea media, jonka kautta poliisin viesti on välittynyt nopeasti ja tehokkaasti suurelle yleisölle.
X-palvelussa tapahtuneet muutokset etenkin viestien näkyvyydessä ovat kuitenkin poliisin tiedotteen mukaan johtaneet siihen, ettei X enää palvele aiempaan tapaan poliisin operatiivisen viestinnän tarpeita.
– Poliisille on operatiivisessa viestinnässä ensiarvoisen tärkeää nopeus ja luotettavuus. Kun haluamme joko välittää tietoa meneillään olevista tapahtumista tai tarvitsemme yleisön apua tai havaintoja, meidän on voitava luottaa siihen, että viesti välittyy vastaanottajille lähes reaaliajassa, poliisitarkastaja Eeva Törmänen Poliisihallituksesta sanoo.