Poliisi törmäsi liikenteessä näkyyn, johon oli pakko puuttua: "Tämä kuljetusmuoto loppui siihen paikkaan"

koira_auto_etu
Poliisi joutui puuttumaan vaaralliseen koiran kuljetukseen. Kuvituskuva.Shutterstock/AOP
Julkaistu 30.10.2024 09:36

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Lounais-Suomen poliisissa törmättiin hämmentävään näkyyn.

Liikennepoliisi Anne Lepistö Lounais-Suomen poliisista kertoo Facebook-tilillään pysäyttäneensä kuljettajan, jonka sylissä oli pieni koira kuljettajan vatsan ja ratin välissä.

Poliisi tiedusteli kuljettajalta syytä vaaralliseen matkustustapaan.

Vastaus oli, että "hän" on ollut juuri mummilassa hoidossa ja "hän" halusi nyt tulla syliin.

Poliisille selitys ei kelvannut.

– No, arvaatte varmaan, että tämä kuljetusmuoto loppui siihen paikkaan, Lepistö kirjoittaa.

"Kuvittele tilanne..."

Lepistö huomauttaa, että koiran kuljettaminen kuskin sylissä on todella vaarallista.

– Kuvittele tilanne, kun kolari sattuu ja turvatyyny laukeaa.

Poliisi muistuttaa, että niin koirat kuin muutkin lemmikitkin tulee pitää kytkettynä, eivätkä ne saa häiritä kuljettajaa ajon aikana mitenkään.

– Pienikin koira onnettomuustilanteessa muuttuu tappavaksi massaksi, kun vauhdit ja liike-energiat ovat tarpeeksi suuria.

Lepistö suosittelee koiran häkkiä, autovaljaita tai koiran turvavyötä avuksi kuljetukseen. Lue myös Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen vinkit koiran oikeaoppiseen kuljetukseen. 

Lue myös:  Miten koirasi matkustaa autossa? Väärä tapa voi olla kohtalokas sekä lemmikille että sinulle

Katso myös: Nämä alaskalaiset koirat matkustavat bussilla

2:05img

Alaskalainen pariskunta vie koiria bussilla ulkoilemaan ja kouluttaa niitä.

Lue kaikki uusimmat autoiluun liittyvät uutiset!

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneturvallisuus