Poliisi valvoo tänään tehostetusti suojateiden turvallisuutta ja suojatiesääntöjen noudattamista.
Poliisin tiedotteen mukaan valvontaa suunnataan erityisesti ajoneuvojen kuljettajiin ja heidän liikennekäyttäytymiseensä.
Valvonnassa puututaan tapauksiin, joissa kuljettaja laiminlyö esteettömän kulun suojatien yli, kun jalankulkija on jo suojatiellä tai valmistautumassa ylittämään tien.
Lisäksi valvonnassa keskitytään tilanteisiin, joissa ajoneuvon tulee hidastaa tai pysäyttää kulkunsa ennen suojatietä, kun näkyvyys suojatielle on rajoittunut. Ajoneuvon pysäyttämistä vaativat esimerkiksi tilanteet, jolloin toinen ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen, eikä kuljettaja voi sen takaa nähdä suojatietä ylittävää lasta tai aikuista.
Valvontapäivänä puututaan myös suojattomien tienkäyttäjien liikkumista haittaavaan tai vaarantavaan pysäyttämiseen sekä pysäköintiin yhteistyössä kunnallisen pysäköinninvalvonnan kanssa.
Tehostetun valvonnan tavoitteena on lisätä kokonaisturvallisuutta suojateillä.