Poliisi varoittaa: ikäihmisiltä kalastellaan pankkitunnuksia puhelimitse – soittaja esiintyy poliisina

3:45img
Katso videolta, miten vanhuksia vedätetään.
Julkaistu 01.07.2020 14:23

MTV UUTISET

Valepoliisisoitot ovat lisääntyneet Päijät-Hämeen alueella kesäkuun aikana, tiedottaa poliisi.

Puheluissa soittaja esittäytyy poliisiksi ja pyrkii saamaan tietoonsa vastaajan pankkitilin käyttäjätunnukset ja salasanat. Useimmiten tekijä kertoo pankkitilin olevan jollain tavalla vaarassa ja perustelee tällä tietojen pyytämistä.

Useammassa tapauksessa pyydettyjen tietojen luovuttaminen on johtanut useiden tuhansien eurojen menetykseen. Näitä rikosasioita tutkitaan virkavallan anastuksina ja petosrikoksina.

Lue myös: Poliisi tutkii laajamittaista huijaussarjaa: Pohjanmaan Auervaaran epäillään vieneen kymmeniltä naisilta yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa

Valepoliisisoitot ovat kohdistuneet iäkkäisiin henkilöihin. Soitot ovat kesäkuun aikana tulleet +467 -alkuisista numeroista, mikä viittaa, että tekijöillä on käytössään ruotsalaiset puhelinliittymät.

Poliisi korostaa, ettei se koskaan toiminnassaan tiedustele pankkitilien käyttäjätunnuksia tai salasanoja.

Poliisin mukaan läheisten olisi hyvä keskustella valesoitoista iäkkäiden henkilöiden kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi