Poliisi tutkii laajamittaista huijaussarjaa: Pohjanmaan Auervaaran epäillään vieneen kymmeniltä naisilta yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa

2:16img
Katso myös video: MTV Uutiset Livessa kerrottiin yleisimmistä tavoista huijata rahaa.
Julkaistu 22.06.2020 11:09

MTV UUTISET – STT

Poliisin mukaan viisikymppinen mies etsi uhreja muun muassa tanssipaikoilta ja risteilyiltä. 

Pohjanmaan poliisi tutkii laajaa naisiin kohdistunutta huijaussarjaa.

Epäiltynä on 1960-luvulla syntynyt keskipohjalainen mies, jonka epäillään huijanneen rahaa lähes 40 naiselta eri puolilla Suomea yli kymmenen vuoden aikana.

Rikoshyötyä on poliisin mukaan kertynyt yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa.

Petollisen menettelyn kohteeksi joutuneista naisista suurin osa on poliisin mukaan epäiltyä miestä huomattavasti vanhempia. Osa naisista on suunnilleen samanikäisiä kuin epäilty, muutamat nuorempia.

Poliisin mukaan epäilty on erilaisilla lupauksilla luonut naisiin luottamuksellisen suhteen, minkä jälkeen hän on alkanut pyytää rahaa erilaisiin syihin vedoten.

Mies on poliisin mukaan huijannut samoihin aikoihin useita naisia. Rahat on poliisin mukaan kulutettu eri tarkoituksiin.

Yksittäiset petollisella tavalla saadut rahasummat ovat olleet pienimmillään muutamia tuhansia euroja ja suurimmillaan satojatuhansia euroja, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan epäillyllä ei ole ollut aikomusta eikä edes mahdollisuuksia maksaa saamiaan ja lainaamiaan rahoja takaisin.

Iäkkäin huijattu yli 80-vuotias

Tällä hetkellä poliisin tiedossa on 37 henkilöä, joiden epäillään joutuneen saman miehen huijauksen uhreiksi. Iäkkäin heistä on syntynyt 1930-luvulla.

Epäilty on poliisin mukaan hankkiutunut naisten seuraan muun muassa tanssipaikoilla ja risteilyillä.

Pohjanmaan poliisi kehottaa varovaisuuteen raha-asioissa rakkaudenhuumasta huolimatta.

– Jos jo ensitreffeiltä lähtien ryhdytään pyytämään rahaa ja luvataan sen takaisinmaksua erilaisin selityksin, niin jotakin hämärää yleensä on asiassa, toteaa poliisi tiedotteessa.

Rikossarjasta epäilty mies on ollut poliisitutkinnan aikana vangittuna. Epäiltyjä tekoja tutkitaan petoksina ja törkeinä petoksina.

Esitutkinta valmistuu poliisin arvion mukaan loppukesästä. Sen jälkeen juttukokonaisuus siirtyy syyteharkintaan.

Lue myös Poliisi varoittaa: Valepoliisit kalastelevat pankkitietoja Joensuussa

Tuoreimmat aiheesta

Huijaukset