Poliisi varoittaa vaarallisista tihutöistä – perää vastuuta vanhemmilta

Kuopio kartta poliisi kuvitus AOP
Viime perjantaina kerrottiin, että kuopiolaissillalle on useana viikonloppuna kasattu erilaista rojua. All Over Press
Julkaistu 03.03.2025 12:55
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Itä-Suomen poliisi varoittaa nuorten tekemistä tihutöistä ja muistuttaa, että niiden hinta voi olla kova.

Viime perjantaina kerrottiin, että Kuopiossa Särkilahden ja Särkiniemen väliselle sillalle on useana viikonloppuna kasattu erilaista rojua. Poliisi kertoo Facebookissa, että sillalle ja ajoväylälle on viety esimerkiksi puunrunkoja ja jopa huonekaluja.

Moinen aiheuttaa tietysti haittaa ja vaivaa, mutta voi johtaa myös vaaraan tai vahinkoon. Pahimmillaan poliisi arvioi, että teot voivat täyttää liikennetuhotyön tunnusmerkit.

Lue myös: Näin moni ei tiedä, miten onnettomuuspaikalla tulee toimia – tiedätkö sinä?

Tekijöitä voi odottaa iso lasku

Poliisin käsityksen mukaan potentiaalisesti vaarallisten touhujen takana on nuoriso.

– Hätäkeskukseen tehtyjen ilmoitusten perusteella kyseessä ovat olleet alaikäiset lapset tai nuoret eli terrorismin tai hybridivaikuttamisen sijaan kyse on lähinnä hölmöilystä, poliisi kirjoittaa julkaisussaan.

Poliisi muistuttaa, että jos romu johtaa vahinkoihin, voi tekijää odottaa kallis lasku, vaikka hän olisi alle 15-vuotias. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa, mutta korvausvelvollisuudelta ikä ei suojaa.

Lue myös: Nuoret roikkuvat hengenvaarallisesti liikkuvien junien perässä – nyt ärähtää VR

Poliisi toivoo vinkkiä tekijöiden saamiseksi "käpälälautaan"

Poliisin mukaan kaikki teot ovat tapahtuneet ilta- ja yöaikaan. Viranomainen perääkin paitsi vastuuta, myös vanhemmuutta. Se näet uskoo, että tekijät ovat todennäköisesti särkiniemeläisiä tai -lahtilaisia. Siksi paikallisten vanhempien tulisi osoittaa vanhemmuutta.

– Ja toki kaipaamme ilmoituksia hätäkeskukseen, että saamme tekijät kiinni itse teosta. 

– Lupaamme ottaa vaikka muutaman rattijuopon pois tien päältä, jos saamme hyvän vinkin ja tekijät käpälälautaan. Olennaisinta olisi, että hölmöily loppuisi, ennen kuin mitään isompaa vahinkoa sattuu, poliisi kirjoittaa Facebookissa.

Poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että perjantainen päivitys ei ole vielä tuottanut tulosta tapahtuneen selvittämisessä.

Lue myös: Nuoret tarttuivat hengenvaaralliseen somehaasteeseen – poliisi epäilee rikosta

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi