Poliisin mukaan esitutkinta on valmistunut.
Marimekon pitkäaikaisen omistajan Kirsti Paakkasen testamenttiin liittyvän rikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut.
Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan yhtä ihmistä epäillään kahdesta törkeästä väärennyksestä sekä törkeästä petoksesta. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2015–2020.
Esitutkinta käynnistyi viime syksynä, kun poliisi alkoi tutkia epäiltyä törkeää väärennystä.
Paakkanen kuoli marraskuussa 2021.
Esitutkinta käynnistyi alkusyksystä vuonna 2023. Tutkinta on kestänyt noin vuoden ajan.
– Poliisi on myös pyytänyt Keskusrikospoliisin rikostekniseltä laboratoriolta käsialatutkimusta, jonka tavoitteena on ollut selvittää, onko vuonna 2015 allekirjoitetun alkuperäisen testamentin molemmat alkuperäiskappaleet allekirjoittanut Kirsti Paakkanen, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
– Todistajien kuulustelujen ja muun esitutkinnan aikana kertyneen selvityksen perusteella rikosnimike muutettiin tutkinnassa kahdeksi törkeäksi väärennykseksi sekä törkeäksi petokseksi.
Asian tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan esitutkintakokonaisuus on ollut poikkeuksellinen.
– Kyseessä on ollut vaikeaselkoinen ja laajaa tutkintaa vaatinut rikosasia, jossa tutkitut tekomuodot ovat törkeitä. Rikosasialla on lisäksi ollut suurta julkisuusarvoa ja teon kohteena on ollut arvokas omaisuus, Kallio toteaa.
Esitutkintakokonaisuus on nyt valmistunut Länsi-Uudenmaan poliisissa ja asia siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Vuonna 2015 laadittua testamenttia on epäillyt väärennökseksi Paakkasen sisarentytär Regina Paanala, joka teki asiassa tutkintapyynnön poliisille.
Paakkanen määräsi testamentissaan koko omaisuutensa nimeään kantavalle säätiölle. Kirsti Paakkasen säätiön tehtäviksi mainitaan muun muassa taideteollisuuden, taloustieteiden sekä suomalaisen muotoilun kansainvälistymisen edistäminen. Säätiö jakaa muun muassa apurahoja.
Paakkasella ei ollut lapsia eikä hän ollut kuollessaan naimisissa. Hän jätti jälkeensä huomattavan, jopa kymmenien miljoonien eurojen omaisuuden. Sijoitusyhtiönsä varojen lisäksi Paakkanen omisti hulppeat asunnot Espoon Westendissä sekä Nizzassa Etelä-Ranskassa.
Uusimmat
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:26
Suora lähetys: Taviolta kuohuttava Ukraina-päätös – näin kommentoi Orpo
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
10:04
Säässä tapahtuu nyt raju käänne – Pekka Pouta: Tämä on viikonlopun hyytävin hetki
-
10:01
SM-liigaseura TPS:ään liittyy kummallinen piirre – tästä on kyse
-
09:55
Kallion mysteerimötikästä paljastui porattaessa yllätys: "Kahdesta vaihtoehdosta se kiehtovampi"
-
09:51
Varusmiesliitto haluaa lisää terveydenhuollon henkilökuntaa varuskuntiin
-
09:47
Kuinka takseista saadaan turvallisia? Poliitikot vaativat tiukempia toimia
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
09:29
Autoilija, tarkista yksi oleellinen asia autostasi nyt – tästä suorituksesta rapsahti 12 päiväsakkoa
-
09:17
Heili Sirviölle, 13, muhkea stipendi – kaksi Pariisin suomalaismenestyjää palkittiin
-
09:08
Jättiveto supertähdeltä: "Tätä peliä on pelattu yli 200 vuotta, ja kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tällaista temppua"
-
08:39
Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
Lataa lisää