Poliisihallitukselta moitteet romanien valvonnasta Helsingin poliisilaitokselle – ei kuitenkaan epäilyä syrjinnästä

Poliisi50
MTV
Julkaistu 04.06.2021 13:12
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Poliisihallitus on antanut Helsingin poliisilaitokselle moitteet romanien valvontaa koskevassa asiassa.  

Moitteet liittyvät poliisin tiedotteen mukaan Helsingin poliisilaitoksella 2010-luvun puolivälissä olleeseen erityisesti romaniväestöön kohdistuneeseen ennaltaestämis- ja tiedonkeruuoperaatioon.

Kun Poliisihallitus sai asian tietoonsa, se päätti aloittaa asiasta oma-aloitteisesti laillisuusvalvontaselvityksen. Tavoitteena oli polisiin mukaan selvittää, onko projektin suorittaminen rikkonut etnisen profiloinnin kieltoa. 

Poliisihallituksen mukaan operaatioon liittyvän toimintaohjeen yleisluonteiset kirjaukset olivat ongelmallisia  

– Ainoastaan tiettyyn väestöryhmään kohdistuva menettely ei voi olla osa normaalia poliisitoimintaa. Tämänkaltaisten operaatioiden on aina perustuttava tietojohtoisuuteen, konkreettisiin ilmiöihin ja käsillä oleviin tutkintoihin. Henkilön oikeuksiin ei koskaan voida puuttua ainoastaan tämän etnisen taustan perusteella, poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen Poliisihallituksesta toteaa.  

Ei epäillä syrjintää 

Ratkaisussaan Poliisihallitus katsoi, että saadun selvityksen perusteella operaatioon liittyvän Helsingin poliisilaitoksen toimintaohjeen mukaisella menettelyllä sinänsä on ollut yhdenvertaisuuslain mukainen oikeuttamisperuste.  

– Toiminta on siis säädetyllä tavalla perustunut lakiin, sillä on ollut lähtökohtaisesti hyväksyttävä tavoite ja poliisimiesten käyttämät keinot tavoitteen saavuttamiseksi vaikuttavat olleen oikeasuhtaisia, Väisänen sanoo.  

Saadun selvityksen perusteella ei Väisäsen mukaan ole syytä epäillä menettelyssä olleen kyse syrjinnästä etnisen taustan perusteella.  

– Vaikka toimenpiteen kohteeksi valikoitumiseen on vaikuttanut henkilöiden oletettu etninen alkuperä, se ei kuitenkaan ole ollut toimenpiteiden ainut tai määräävä peruste. 

Poliisihallitus on ratkaisussaan kiinnittänyt Helsingin poliisilaitoksen huomiota syrjintää koskevien näkökohtien ja etnisen profiloinnin kiellon huomioimiseen kaikessa poliisitoiminnassa. 

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi