Poliisilla on jo tiedossa epäilty tai epäiltyjä kadonneen somerolaisen Milla Arosen tapaukseen liittyen. 21-vuotiaan naisen uskotaan joutuneen henkirikoksen uhriksi. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi kesäkuussa.
Viimeiset havainnot naisesta tehtiin 8. päivä kesäkuuta Somerolla. Hänen puhelimensa sulkeutui seuraavana päivänä.
Varusmiespalvelusta suorittaneen Arosen oli määrä palata palveluspaikkaansa 9. kesäkuuta, mutta näin ei tapahtunut.
Omaiset tekivät naisesta katoamisilmoituksen 11. kesäkuuta.
Aiemmin poliisi kertoi, ettei tapaukseen uskota liittyvän rikosta. Keskusrikospoliisi kuitenkin tiedotti tänään, että naisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Markus Laine kertoo, että poliisilla on tiedossa yksi tai useampi epäilty tapaukseen liittyen. Hän ei kommentoi lukumäärää.
– On epäilty tai epäiltyjä.
Poliisi vaitonaisena
Poliisi on tapauksen yksityiskohtien tiimoilta vaitonainen.
Laine ei kommentoi, onko tapaukseen liittyen tehty pidätyksiä tai kiinniottoja. Hän ei ota kantaa edes siihen, onko poliisi löytänyt Arosen ruumiin.
– Juttu on nyt sen verran herkässä vaiheessa, että mitään yksityiskohtia en voi asiaan liittyen kommentoida.
Laineen mukaan henkirikosta alettiin epäillä heinäkuussa KRP:n tultua mukaan tapauksen tutkintaan.
– Vähitellen alkoi tulla ilmi useita eri seikkoja, joiden perusteella päädyttiin siihen, että kyseessä olisi henkirikos. Toisaalta mikään ilmitullut ei viitannut siihen, että henkilö olisi kadonnut omasta tahdostaan.
Poliisi on pyytänyt vihjeitä sekä Arosen hallussa olleesta Volkswagen Golf- autosta että toisen henkilön omistamasta hopeanvärisestä Volvo V70 -farmarista.
Laineen mukaan Volvon omistajaa ei epäillä rikoksesta. Poliisi kaipaa kuitenkin tietoja auton liikkeistä, sillä Arosen uskotaan olleen sen kyydissä katoamisviikonloppuna.