Poliisin tietoon tulee pääkaupunkiseudulla vuosittain 5-10 vauvojen ravistelutapausta. Niissä epäillään yleensä joko pahoinpitelyä tai törkeää pahoinpitelyä. Vauvojen kaltoinkohtelusta kerrotaan illan Rikospaikka-ohjelmassa.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että nuorta miestä ja naista epäillään pienen vauvansa törkeästä pahoinpitelystä Heinolassa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi maanantaina 21- ja 23-vuotiaat vauvan vanhemmat todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Heitä epäillään kaksikuukautisen tyttövauvansa ravistelusta eli kyseessä on tyypillinen shaken baby -tapaus.
Ravistellun vauvan oireyhtymä on tahallisesta ravistelusta ja joskus myös lyömisestä syntyvä pienen lapsen yleensä diffuusi aivovamma.
Yleisesti ravistellun vauvan -oireyhtymälle ominaiset vammat syntyvät, kun lasta ravistellaan voimakkaasti edestakaisin vartalosta tai raajoista kiinni pitäen.
Ravistellun vauvan oireet ovat sairaalaantulovaiheessa monimuotoisia ja kaltoinkohtelu voi aluksi jäädä huomaamatta, koska oireet ovat epämääräiset eikä esitietoja vammasta ja ravistelusta ole.
Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoiltaisin klo 22.35.