Vantaan Ristipuron henkirikoksen esitutkinta etenee.
Vantaan Ristipurossa Heisitiellä 1. kesäkuuta tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta etenee, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Tapauksen tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä vahvisti viime viikonloppuna MTV Uutisille noin nelikymppisen miehen kuolleen epäillyn henkirikoksen uhrina.
Poliisin mukaan tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo. Jo aiemmin poliisi kertoi tutkivansa tapausta henkirikoksena. Poliisi pyysi tapauksesta silminnäkijähavaintoja tapahtumapaikan läheisyydestä, mutta rikostarkastaja Krista Vallilan mukaan poliisi pääsi tekoaikaan kohteessa olleiden henkilöiden jäljille omien tutkintatoimien perusteella.
Tiedotteen mukaan poliisi jatkaa asunnon tapahtumien selvittelyä ja esitutkinta on alkuvaiheessa. Poliisi kertoo, ettei kaikkia osallisia ole vielä päästy kuulemaan.
– Tämän hetken käsityksen mukaan tapahtuma-asuntoon ei ole menty sattumalta, vaan osa osallisista on tuntenut toisensa entuudestaan. Poliisin näkemyksen mukaan uhri ei kuitenkaan ole ollut epäillyille entuudestaan tuttu, vaan teko on kohdistunut ulkopuoliseen henkilöön, Vallila sanoo tiedotteessa.
Poliisi on tehnyt tämän viikon aikana kiinniottoja. Yksi henkilö on perjantaina 7. kesäkuuta vangittu todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen tekoon. Poliisi esittää mahdollisia vangitsemisvaatimuksia vielä viikonlopun aikana.
Uusimmat
-
09:15
Lähteet: Rebel Wilson avioitui rakkaansa kanssa Italiassa
-
09:10
Aatos Koivun maalista innostuttiin Montrealissa
-
08:42
Maalivahdilta uskomaton sähellys – Barcelonalle silti ensimmäinen tappio La Ligassa
-
08:37
Media: Israel voi käynnistää rajatun maahyökkäyksen Libanonin raja-alueille – MTV seuraa
-
08:35
Suomessa työpaikoilla haetaan tasapainoa lähi- ja etätyön välille – jättifirma Amazon pakotti jo väkensä lähitöihin
-
08:33
Punaisissa valoissa ei kannata hötkyillä! Tampereella sattuneessa kolarissa kumpikin osapuoli oli syyllinen
-
08:16
Siikajoella paloi navetta – mittavat tuhot
-
08:10
Mitä ihmettä? Tähtihyökkääjä torjui itse jo varmalta näyttäneen maalinsa
-
08:03
Jenni avautuu Jyrkille erikoisesta tavastaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa – esittelee "Tšernobyl-kaappinsa"
-
07:47
Kalle Rovanperä avautui väleistään muihin rallitähtiin – joukossa erityistapaus
-
07:46
Oulussa tulipalo paritalossa – asukkaat heräsivät palovaroittimen ääneen
-
07:45
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
07:36
Pahamaineisen Varissuon ex-aluepoliisi tietää maahanmuuttajalähiöiden suurimman ongelman – väärillä toimilla vakavat seuraukset
-
07:32
Montrealista synkkä uutinen: Patrik Laine talutettiin kärsivänä kaukalosta
-
07:29
Tiesitkö? Härski piilo-ominaisuus iPhonessa mahdollistaa salakuuntelun
-
07:11
Analyysi: Yhteiskunnassamme on synkkä ongelma, joka on pakko ratkaista – muuten hintalappua ei uskalla edes ajatella
-
07:07
Itävallassa äänestetään parlamenttivaaleissa, jotka voivat viedä maahanmuuttovastaisen laitaoikeiston voittoon
-
07:01
Arja Koriseva paljastaa, mikä on ollut hänelle toistaiseksi yksi haastavimmista asioista TTK-treeneissä
-
06:55
Jori Lehterä loukkaantui SM-liigassa – asiantuntija ilmaisi huolensa: "Aika kärsivän näköisenä"
-
06:35
Krista menetti tyttärensä täysin yllättäen vuonna 2016: "Se on opettelua elämään surun kanssa"
-
Lataa lisää