Tutkinnanjohtajan mukaan nainen on epäiltynä vain yhdessä kokonaisuuden haarassa.
Helsingin poliisilaitoksella työskennellyttä poliisimiestä koskevassa seksuaalirikostutkinnassa epäillään myös 45-vuotiasta naista.
– Asiakokonaisuudessa on kaksi epäiltyä, joista toinen on ollut poliisimies epäiltyjen tekojen aikaan, mutta ei enää toimi poliisina, sanoo STT:lle asian tutkinnanjohtaja, erikoissyyttäjä Jonna Ryynänen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsitteli maanantaina naiseen kohdistunutta takavarikkoa, jonka perusteella häntä epäillään muun muassa lähes kahdeksan vuotta jatkuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyn rikoksen tekoaika alkaa vuoden 2016 alusta ja päättyy viime vuoden lokakuuhun.
Molemmat kiistävät
Ryynäsen mukaan asiakokonaisuudessa on yhteensä kahdeksan tutkintailmoitusta, joista yhteen maanantain käsittely liittyy. Kyseisessä haarassa epäiltynä ovat sekä nainen että 52-vuotias poliisina työskennellyt mies. Molemmat kiistävät epäillyt rikokset.
– Se, mikä kahta epäiltyä yhdistää on, että yhdellä ilmoituksella he ovat molemmat epäiltyjä samaa asianomistajaa koskevassa asiassa, Ryynänen sanoo.
Hänen mukaansa rikosnimikkeet ja tekoajat kahdella epäillyllä ovat suurelta osin samat.
Naista koskevan takavarikkoasian julkisissa diaaritiedoissa ovat myös kesäkuussa 2018 alkaneet epäilty ihmiskauppa sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvamateriaalin hallussapito ja levittäminen. Epäiltyjen rikosten tekopaikka on Vantaa.
Laitteita takavarikossa
Ryynäsen mukaan nainen ei ole epäiltynä seitsemässä muussa tutkintailmoituksessa, vaan niissä epäiltynä on entinen poliisimies yksin.
– Rikoskokonaisuudessa kaikissa epäillyissä teoissa ei ole noin pitkä tekoaika. Mainittuna oleva tekoaika (lähes kahdeksan vuotta) on tutkittavana olevista teoista sieltä pisimmästä päästä.
Ryynänen ei vielä kommentoi epäiltyjen tekojen sisältöä kokonaisuudessa. Kokonaisuuteen liittyy hänen mukaansa myös muita kuin seksuaalirikoksia.
– Sitä, mitä teot tarkalleen ottaen ovat, en halua vielä avata, koska kuulusteluja on yhä tekemättä.
Ryynäsen mukaan tutkinnassa on takavarikoitu epäiltyjen laitteita.
– Teknistä tutkintaa on suoritettu, muun muassa laite-etsintöjä.
Seitsemän alaikäistä uhria
Kokonaisuudessa on yhteensä seitsemän asianomistajaa, eli uhria. He ovat kaikki alaikäisiä, mutta tarkemmin Ryynänen ei kommentoi heidän ikäänsä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet eri puolilla Etelä-Suomea.
Helsingin poliisi tiedotti helmikuussa, että rikoksista epäilty poliisi irtisanoutui poliisilaitokselta ennen virkamiesoikeudellisen menettelyn alkamista.
Ryynänen arvioi esitutkinnan valmistuvan kokonaisuudessa syksyllä.