Televisiosta tutun helsinkiläispoliisin rikosvyyhti paisuu: Uhreja aiempaa enemmän ja kaikki alaikäisiä

3:11img
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa kerrottiin tammikuussa poliisimieheen kohdistuneesta rikosepäilystä.
Julkaistu 05.03.2024 13:19
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Televisiosta tutun poliisimiehen seksuaalirikosvyyhti on paisunut. Epäiltyjä uhreja on seitsemän, kun aiemmin heitä oli tiedossa kuusi. Kaikki uhrit olivat epäiltyjen rikosten tekoaikaan alaikäisiä. Vyyhtiin liittyy myös toinen epäilty, joka on nainen.

Seitsemännestä uhrista uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

MTV:n tietojen mukaan poliisien työtä esittävässä tv-sarjassa esiintynyttä konstaapelia epäillään ainakin parituksesta ja lapseen kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Poliisimiehen lisäksi rikoskokonaisuudessa on toinenkin epäilty ja hän on nainen. Naista epäillään vain yhdestä rikoksesta, johon hänen epäillään syyllistyneen yhdessä poliisimiehen kanssa. Mies ja nainen ovat tuttuja keskenään.

– Tämä toinen epäilty ei ole toiminut poliisina tekoaikaan eikä hän toimi poliisina tänäkään päivänä, erikoissyyttäjä Jonna Ryynänen valtakunnansyyttäjän toimistosta kertoo.

Lue myös: Helsingissä työskennellyttä julkkispoliisia epäillään useista seksuaalirikoksista

Osa epäillyistä rikoksista jatkui vuosia

Rikoksista epäilty poliisimies irtisanoutui tehtävästään viime vuoden marraskuussa, eli hän ei toimi enää poliisina. Joulukuussa hänet otettiin kiinni. Sittemmin hänet vapautettiin. Ryynänen ei ota kantaa siihen, millaisia pakkokeinoja rikoksista epäiltyihin on kohdistettu.

Syyttäjä ei myöskään kommentoi rikosnimikkeitä, joista miestä ja naista epäillään.

– Osa on seksuaalirikoksia, mutta rikoskokonaisuudessa on myös muita rikoksia, Ryynänen muotoilee.

Kumpaakin epäiltyä on jo kuulusteltu, mutta kuulustelut ovat kesken. Kumpikin kiistää kaikki rikokset.

Rikosten epäillään tapahtuneen usean vuoden aikana päättyen viime vuoteen.

– Osa epäillyistä rikoksista on jatkunut usean vuoden ajan ja osassa tekoaika on lyhyempi.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet useilla eri paikkakunnilla, myös pääkaupunkiseudulla.

Lue myös: Paritusta ja lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö – julkkispoliisin rikosepäilyt järkyttävät työtovereita

Vyyhti purkautui ulkopuolisen ilmoituksesta

Koska rikoksesta epäillään poliisia, johtaa tutkintaa syyttäjä Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikostutkinnasta. Varsinainen tutkinnan tekee Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Iltalehti kertoi aiemmin, että seksuaalirikosvyyhti alkoi purkautua, kun alaikäisen tytön äiti oli löytänyt lapsensa puhelimesta seksuaalisävytteisiä viestejä, joiden lähettäjäksi poliisimies paljastui. 

– Rikoskokonaisuuden tutkinta lähti liikkeelle siitä, kun ulkopuolinen taho teki asiasta ilmoituksen poliisille, Ryynänen kertoo.

Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi helmikuun alussa järkyttyneensä entiseen helsinkiläispoliisiin kohdistuvista rikosepäilyistä.

Epäilty poliisi irtisanoutui Helsingin poliisilaitokselta ennen virkamiesoikeudellisen menettelyn alkamista.

– Tieto nyt epäiltyjen rikosten vakavuudesta on järkyttänyt myös minua ja laitoksen henkilöstöä. Toivottavasti esitutkinta tuo vastauksen moniin mielessä oleviin kysymyksiin, Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi tiedotteessa.

Jutun esitutkinta valmistuu lähikuukausien aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi