Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhui perjantaina puhelimessa George Floydin perheen kanssa. Nyt Floydin veli Philonise Floyd kertoo keskustelusta yhdysvaltalaismedialle.
Floydin väkivaltainen kuolema poliisin käsissä Minneapolisissa on johtanut mielenosoituksiin ja mellakoihin ympäri Yhdysvaltoja. Kansalaiset ovat raivostuneet videon tultua julki tilanteesta, jossa kolme poliisia piti Floydia minuuttitolkulla aloillaan polvistumalla tämän päälle.
Yksi poliiseista piti jalkaansa Floydin kaulan päällä, vaikka tämä valitti ettei saanut henkeä ja vajosi tajuttomaksi. Lopulta hän kuoli
– Se oli niin nopea [puhelu]. Hän ei edes antanut minulle tilaisuutta puhua, Floydin veli Philonise Floyd kertoi keskustelustaan Trumpin kanssa MSNBC:n haastattelussa.
– Se oli vaikeaa. Yritin puhua hänelle, mutta hän tavallaan työnsi minua pois. Ikään kuin hän ei olisi halunnut kuulla, mitä asiaa minulla oli.
Yksi poliiseista syytteessä
Trump itse kertoi perjantaina puhuneensa Floydin perheen kanssa, muttei paljastanut yksityiskohtia. Viikonlopun aikana Trump on kritisoinut väkivaltaisuuksiksi äityneitä protesteja ja syyttänyt niistä äärivasemmistoa.
Trump sanoi myös, että tämänhetkisillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden ja rauhan kanssa. Hänestä "rettelöitsijät, ryöstäjät ja anarkistit" eivät kunnioita Floydin muistoa.
Neljä Floydia pidättämässä ollutta poliisia on erotettu. Polveaan Floydin kaulan päällä pitänyt Derek Chauvin pidätettiin perjantaina, ja häntä vastaan on nostettu syytteet kolmannen asteen murhasta ja toisen asteen taposta.
Philonise Floyd kertoi MSNBC:lle vaatineensa Trumpilta oikeutta veljelleen. Hän haluaisi kaikki neljä poliisia vastuuseen ja heille raskaimman mahdollisen syytteen ensimmäisen asteen murhasta.
– En voi uskoa, että he suorittivat lynkkauksen keskellä päivää.