Poliisin tehovalvonnan karmea tulos: kolmen pienen lapsen kanssa veneillyt isä puhalsi kaksi promillea

AOP, vene, poliisi, laiva, vesi
Vaikka promilleraja veneilyssä on yksi, poliisi muistuttaa, että alkoholi lisää onnettomuusriskiä. Kuvituskuva.
Julkaistu 10.06.2019 14:22

MTV UUTISET – STT

Vääksyssä Päijät-Hämeessä isä oli lähtenyt viikonloppuna veneilemään kolmen pienen lapsensa kanssa kahden promillen humalassa, Hämeen poliisi tiedottaa.

Vesiliikennejuopumuksen lisäksi tapauksesta tehtiin lastensuojeluilmoitus.

Viikonlopun aikana poliisi tarkisti 60 vesikulkuneuvoa Päijät-Hämeen alueella. Venepartioiden arvion mukaan yksi kolmesta puhalsi enemmän kuin 0,1 promillea. Kolmella lukema oli 0,9–0,99 eli juuri sallitun rajoissa.

Vaikka promilleraja veneilyssä on yksi, poliisi muistuttaa, että alkoholi lisää onnettomuusriskiä.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi