Hallitus päätti eilen, että Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat suljetaan kolmeksi kuukaudeksi ensi yönä. Pöllöraati arvioi hallituksen päätöstä sulkea osa rajanylityspaikoista.
Päätöksen taustalla on rajan yli puutteellisin matkustusasiakirjoin saapuneet turvapaikanhakijat, joiden määrä on kasvanut viime päivinä merkittävästi. Taustalla epäillään olevan Venäjän masinoima operaatio.
Uuden Suomen päätoimittajan Jenni Tammisen mielestä hallituksen päätös oli oikein suhteutettu. Hän huomauttaa, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) haki hyväksynnän päätökselle suoraan Euroopan komission puheenjohtajalta Ursula von der Leyeniltä.
– Von der Leyen viestitti, että hän tukee täysin Suomea. Tämä on tärkeää, sillä kyseessä on myös EU:n ulkoraja, Tamminen sanoo.
Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittajan Marko Junkkarin mukaan turvapaikanhakijoiden tuominen Suomen rajojen tuntumaan on Venäjän hybridivaikuttamista.
– Tässä olennainen viesti on, että Suomi toimii rapsakasti ja suoraviivaisesti ja niinhän tässä tapahtui, Junkkari sanoo.
Lue myös: Asiantuntija: Venäjä sai Suomelta aivan muuta kuin odotti
Junkkarin mukaan hybridivaikuttamisen tarkoitus on luoda kaaosta ja eripuraa.
– Myös oppositio ja poliittinen johto on ollut varsin suorassa rivissä asian takana, Junkkari sanoo.
Hän pitääkin sekä Suomen toimintaa että tiedottamista asiasta tehokkaana.
11:07