Trumpin toimet hallitsevat nyt medioiden etusivuja: Yhtenä päivänä hän määrää muovipillien palauttamisesta ja seuraavaksi ollaankin hieromassa rauhaa Ukrainaan.
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Marko Junkkari toteaa, että ei ole sattumaa ole, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta tulee esityksiä näin paljon.
– Tämä on taktiikkaa, jossa täytetään tällainen tulva asioita. Oppositio ei ehdi kiihtyä kaikesta, kun asioita tulee niin paljon. Media on aina pari vuorokautta perässä, kun koitetaan analysoida muovipillejä, vaikka kaksi uutta esitystä on jo tullut. Tämä on ihan suunniteltua, Junkkari toteaa.
MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen pohtii, että Trumpin tekoja käsitellessä ollaan kieltämättä hieman ongelmissa. Pöydällä on ollut samaan aikaan isoja asioita, kun Gazasa ja Ukrainassa on käyty sotaa.
– Kyllä sanon, että pitää aika kovahermoinen toimittaja olla, että ajattelee, että ei nyt panna tästä hirveätä otsikkoa ja ruveta miettimään, että onko tämä uutinen vai ei, Ahtiainen sanoo.
Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen toteaa, että Trumpin toimintatulvaa ei voi vain sivuuttaa, koska hänellä on kerta kaikkiaan niin paljon vaikutusvaltaa.
– Mutta kyllä siinä miehessä energiaa riittää. Jessus sentään! Eikä se mikään nuori enää ole, Ahtiainen tokaisee.
Mitä kulisseissa on tapahtunut?
Nyt Trump on hieromassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa rauhaa. Asetelmaa on luonnehdittu "karmeaksi" Ukrainan kannalta.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoi puolestaan jo presidenttitenttien aikaan, että Ukraina on jo voittanut sodan.
– Mielestäni se kuulosti todella pahalta jo silloin ja kuulostaa edelleen. Ei tämä todellakaan näytä hyvältä Ukrainan kannalta. Toki voi aina kaikenlaista tapahtua, Tamminen pohtii.
Tammisen mukaan tilanteesta välittyy kuva, että Trump ei oikeasti välitä Ukrainasta.
– Hän välittää siitä, että hän on luvannut lopettaa sodan, Tamminen sanoo.
– Jos kehutaan, että Trump on maailman paras neuvottelija, niin näyttäähän se aika hassulta, että tässä on tavallaan annettu kaikki myönnytykset ennen kuin käydään neuvottelemaan, toteaa puolestaan Junkkari.
Ahtiainen huomauttaa, että asiaa analysoitaessa ongelmana on, että tiedossa ei ole sitä, mitä kulisseissa on tapahtunut jo Joe Bidenin aikana – saati Trumpin valtaan nousun jälkeen.
– On täysin mahdollista, että tätä asiaa on jo pedattu ja todettu, että näin se on – jos ei haluta jatkaa tätä sotaa hamaan tappiin, niin tästä meidän on lähdettävä.
Tamminen toteaa, että tuskin kukaan on kuvitellut, että Ukraina saisi Krimin takaisin tai että maa olisi heti pääsemässä sotilasliitto Natoon. Ongelma on Tammisen mukaan kuitenkin siinä, että asia on lyöty pöytään jo heti kättelyssä, ennen kuin on edes aloitettu virallisia neuvotteluita.
EU on ollut tilanteessa hankalassa asemassa.
– Kellään ei ole ollut visiota, miten sota voisi päättyä. Nyt se on ongelma, kun nämä avaukset tulevat läväytyksenä, niin ei ole mitään polkua mietitty, Tamminen pohtii.
Tamminen toteaa, että ongelma on myös se, että EU:ssa on maita, joiden valtapaikoilla istuu venäjämielisiä päättäjiä.