Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää eduskuntaa hylkäämään kansalaisaloitteet, joissa vaaditaan polttoaineiden hintoja aiempaa kohtuullisemmiksi.
Valtiovarainvaliokunta julkisti tänään mietintönsä kolmesta viime vuonna eduskuntaan lähetetystä kansalaisaloitteesta.
Aloitteissa vaaditaan muun muassa kohtuutta polttoaineen hintoihin, dieselin käyttövoimaveron poistamista ja muita toimia bensiinin ja dieselin verotuksen alentamiseksi.
Kolmesta kansalaisaloitteesta eniten kannatusta saanut eteni eduskuntaan lähes 132 000 ihmisen kannatuksella.
Lue myös: Kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämisestä on kerännyt 50 000 kannatusilmoitusta
Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite haluaa Suomeen vaihdevuosien osaamiskeskuksia – uskotaan auttavan satoja tuhansia ja tuovan säästöjä
Valiokunta: Toimia on jo tehty
Valiokunta toteaa muun muassa, että hallitus on jo keventänyt autoilun verotusta. Petteri Orpon (kok.) hallitus kevensi täksi vuodeksi polttoaineiden valmisteveroja noin 170 miljoonalla eurolla, valiokunta huomioi.
Lisäksi valiokunnan mietinnössä arvioidaan, että hallituksen on otettava huomioon myös hallituksen päästövähennystavoitteet.
Valiokunta kertoo kuitenkin ymmärtävänsä huolia, joita kallistuneet polttoaineet ovat aiheuttaneet varsinkin niillä alueilla, joilla välimatkat ovat pitkiä.
– Kansalaisaloitteet on tehty erilaisessa markkinatilanteessa, ja polttoaineiden hinnat ovat palanneet hintahuipun jälkeen jo kohtuullisemmille tasoille ollen varsin maltillisia vuoden 2024 alkupuolella verrattuna vuosien 2022 ja 2023 tilanteeseen, mietinnössä todetaan.
Perustuslain mukaan kansalaisaloite, joka kerää vähintään 50 000 kannattajaa, on käsiteltävä eduskunnassa. Eduskunnan täysistunto lopulta päättää kansalaisaloitteiden kohtalosta.