Porilaisen kerrostalon rappukäytävästä löydetyssä kassissa oli lähes yhdeksän kiloa amfetamiinia – katukaupassa arvo yli puoli miljoonaa euroa

Kassi poliisi Porin amfetamiini
Kassissa oli lähes yhdeksän kiloa korkeapitoista amfetamiinia.
Julkaistu 30.08.2019 10:44

MTV UUTISET – STT

Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi tapauksessa, jossa porilaisen kerrostalon rappukäytävästä löytyi huumeita täynnä ollut kassi.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että kassissa oli lähes yhdeksän kiloa korkeapitoista amfetamiinia. Poliisin mukaan huumeiden katukauppa-arvo olisi ollut jopa yli puoli miljoonaa euroa.

Kassi löytyi rappukäytävästä jo helmikuussa. Toukokuussa poliisi pyysi yleisöltä vihjeitä laukusta.

Esitutkinnan aikana poliisi on kuulustellut epäiltyinä neljää porilaista miestä, joista kaksi vangittiin. Toinen heistä on edelleen vangittuna. Häntä epäillään törkeän huumausainerikoksen lisäksi myös muista rikoksista. Poliisin mukaan miehen hallusta löytyi kotietsinnässä muun muassa varastetuksi ilmoitettu ampuma-ase.

Lue myös: Oletko nähnyt tätä laukkua? Poliisin haltuun päätyi monta kiloa erittäin vahvaa amfetamiinia Porissa – kaipaa vihjeitä

Tuoreimmat aiheesta

Pori