Kontulan seniorikeskuksen ryhmäkodissa korona-altistuksia

Julkaistu 19.08.2020 17:21
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kertonut tiedotustilaisuudessa koronavirustilanteeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Vapaavuori kertoo, että Kontulan seniorikeskusken ryhmäkodissa on todetu koronatartunta. 

Helsingin kaupungin sivuilla kerrotaan, että kaupungin epidemologisen toiminnan arvion mukaan 17 asukasta ja 8 työntekijää on saattanut altistua tartunnalle. Altistukset koskevat vain yhtä ryhmäkotia. Yhdellä asiakkaalla todettiin koronavirustartunta 18.8.

Kaikki altistuneet on määrätty kahdeksi viikoksi karanteeniin.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kyseisen ryhmäkodin asukkaat hoidetaan mahdollisuuksien mukaan heidän omissa huoneissaan ja hoitajat käyttävät pisara- ja kosketusvarotoimia, todetaan tiedotteessa.

Kaikkiin altistuneiden omaisiin on oltu yhteydessä ja heille kerrottu tilanteesta. Myös muiden asukkaiden omaisille on kerrottu tilanteesta.

Vierailut kyseisessä ryhmäkodissa on toistaiseksi kielletty.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus