Vaikuttaako koteihin eristäytyminen ihmisten pornonkulutukseen? Pornosivuston tilastojen mukaan kyllä.
Ympäri maailmaa ihmisiä on kannustettu sosiaaliseen eristäytymiseen ja kehotettu etätöihin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Mutta mitä ihmiset sitten neljän seinän sisällä puuhaavat? Lisääntyneen kotiajan voi käyttää vaikka siivoamiseen tai ruoanlaittoon, mutta myös seksilelukauppa käy netissä kuumana. Seksilelujen lisäksi nettiporno tuntuu kiinnostavan – jopa "koronaporno" on jo ehtinyt tehdä tuloaan.
Maailman suurimman pornosivuston, Pornhubin, tilastojen mukaan maailmanlaajuinen liikenne sivustolle on ollut keskimääräistä suurempaa helmikuun 24. päivän jälkeen. Selvää nousua on tilastoissa havaittu maaliskuun 10. päivän jälkeen, jolloin liikenne kasvoi liki 14 prosentilla normaaliin verrattuna.
Tilastot maailmanlaajuisesti:
LUE MYÖS: Eikö tee mieli? 13 syytä harrastaa enemmän seksiä: "Vaikka sinua ei aluksi juurikaan haluttaisi..."
Huima piikki yhtenä päivänä
Pornhubin tilastoissa liikennettä on verrattu vastaavaan keskivertoaikaan, jonka vuoksi kasvu ei viikonloppujen kohdalla vaikuta niin suurelta, viikonloput kun ovat olleet aktiivista aikaa ennenkin. Sitä vastoin arjessa kulutus on etätöiden ja kotikaranteenien myötä kasvanut selvästi.
Huima piikki kävijöissä, 18,5, prosentin nousu normaaliin verrattuna, nähtiin erityisesti maaliskuun 24. päivä, ja syykin on selvä. Silloin ilmoitettiin, että Pornhubin premium-versio oli saatavilla kaikille maailmanlaajuisesti ilmaiseksi kuukauden ajaksi. Mainostempulla pornosivusto totesi haluavansa kannustaa ihmisiä jäämään kotiin.
– Kun liki miljardi ihmistä on eristyksissä ympäri maailmaa koronaviruspandemian vuoksi, on tärkeää, että tarjoamme auttavaa kättä ja nautinnollisen tavan kuluttaa aikaa, perusteli Corey Price Pornhubilta yhtiön tiedotteessa Newshub-sivuston mukaan.
Ilmaisen tarjouksen lisäksi Pornhub lahjoitti 50 000 hengityssuojainta New Yorkin kaupungin ensihoitajille, kertoo New York Post.
LUE MYÖS: Tosi-tv-ohjelman seksipaljastus sai katsojat villiksi uteliaisuudesta – kaikki haluavat tietää, mikä tämä asento on!
Italia, Ranska ja Espanja etunenässä
Italiassa eristystoimet otettiin käyttöön jo ennen maaliskuun puoltaväliä, joten liikenne pornosivustolle alkoi kasvaa italialaisten parissa aiemmin kuin muualla. Italialaiset saivat myös ilmaisen pornotarjouksen jo maaliskuun 12. päivä, jolloin nähtiinkin yhdessä päivässä kasvua huimat 57 prosenttia normaaliliikennemäärään nähden.
Myös koronan kovasti kurittamiin Ranskaan ja Espanjaan tarjous lähti ennen muita, maaliskuun 16. päivä. Näissäkin maissa pornonkulutus kasvoi sen myötä huimasti: Ranskassa 38 prosenttia, Espanjassa huikeat 61 prosenttia, uutisoi myös CNBC.
LUE MYÖS: Aikuisviihde-elokuvista tuttu Asa tyrmää yhden seksiasennon – muutkin naiset vihaavat: "Kysy keneltä tahansa pornotähdeltä..."
Kasvua myös Suomessa
Myös suomalaiset käyttäjät ovat kasvattaneet tasaisesti keskivertokulutustaan, ja Suomessakin kovin piikki, 10 prosentin nousu, nähtiin maaliskuun 24. päivä ilmaisen pornon myötä.
Alla oleva grafiikka osoittaa suomalaisten lisääntyneen liikenteen Pornhubin sivuilla helmikuun 24. päivän ja maaliskuun 24. päivän välillä:
Nettipornon käyttäjistä suurin osa miehiä
Mutta kuka pornoa sitten katsoo? Myös Taloustutkimus selvitti Huippukiva.fi-verkkokaupan toimeksiannosta koronaviruksen vaikutuksia suomalaisten seksielämään. Maaliskuun lopulla teetettyyn tutkimukseen osallistui 1264 suomalaista.
Miehistä peräti 48 prosenttia kertoi käyttäneensä nettipornoa kyselyä edeltäneiden kahden viikon aikana, kun naisilla vastaava luku on vain 13 prosenttia.
Innokkaimmat nettipornon katselijat löytyivät ikäryhmästä 18–24, jossa käyttäjien määrä oli tutkimuksen mukaan peräti 59 prosenttia.
Taloustutkimuksen mukaan nettiporno on suosituinta Etelä-Suomessa: pääkaupunkiseudulla käyttäjiä on 36 prosenttia, kun muissa kaupungeissa tai kunnissa määrä on keskimäärin 24 prosenttia.
Yksinasuvista nettipornon käyttäjiä on 42 prosenttia, kun lapsiperheissä luku on 34 prosenttia.
LUE MYÖS: Piristääkö kotiin eristäytyminen seksielämää? Neljä intiimiä paljastusta: "Paljon useammin ja paljon kiihkeämmin"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: PornHub Insights, Newshub, CNBC, Taloustutkimus/Huippukiva.fi